Mutta ihmetyttää tässä tapa, jolla keskeisiä termejä heitetään ilman määrittelyjä – esimerkiksi mistä lähtien anarkismi ja kommunismi ovat olleet toistensa poissulkevia vastakohtia? Ja jos ovat, mitä sitten on anarkismi ja mitä kommunismi? Jos suurin osa tämän päivän anarkisteista ei pidä itseään kommunisteina, niin ainakin se on merkittävin yksittäinen määre anarkistiliikkeen sisällä (http://www.anarchistsurvey.com/results/#Q20)

Olet oikeassa keskuspankin itsenäisyyden suhteen, ettei sitä ole järkeä alistaa täysin demokraattiselle päätöksenteolle. Alleviivaamme ongelma kuitenkin on, ettei EKP:n johtokunnan tarvitse tällä hetkellä nauttia minkään demokraattisesti valitun päätöksentekoelimen luottamusta, joka polkee demokratiaa yleisesti Euroopassa, koska kaikkien euromaiden finanssipolitiikka on pitkässä juoksussa alisteista EKP:n johtokunnan päätöksille. Lisäksi EKP on johtanut tähänasti aktiivisesti kriisipolitiikkaa, joka on pankkien, ei kriisimaiden tai niiden kansalaisten etu. Ja kun katsoo vaikka edellisen huippukokouksen päätöslauselmaa niin EKP:n roolia ei olla muuttamassa vaan nämä ennaltaehkäisevät tehtävät ollaan sälyttämässä EVM:lle eli yksityiselle firmalle! EKP voisi toimia paljon edistyksellisemmin esimerkiksi mainitsemiasi joukkovelkakirjoja liikkeellelaskemalla (kuten mekin olemme moneen otteeseen vaatineet), eikä enää voida vedota edes Maastrichtin sopimuksen asettamiin rajoituksiin, koska EU:n omia lakeja rikotaan jatkuvasti nykyisessäkin kriisinhoidossa taloudellisiin välttämättömyyksiin vetoamalla. EKP osti toissa viikolla muistaakseni yli 20 miljardilla ja viime viikolla reilulla 10 miljardilla Espanjan ja Italian velkakirjoja.

Olen samaa mieltä, että nykyistä hallitumpi liittovaltiokehitys olisi järkevämpää kuin mukanaroikkuminen nykyisessä järjestelmässä, joka on varmaan kammottavimpia luomuksia koko kapitalismin historiassa. Toisekseen eroaminen eurosta olisi myös järkevämpää kuin nykyisessä kehityksessä mukana roikkuminen. En usko, että liittovaltiokehitys nykyisellään muuttaisi EU:ta yhtään sen sosiaalisemmaksi tai ekologisemmaksi – päinvastoin autoritaarisuus ja oikeistolainen talousdoktriini todennäköisesti tulevat ainoastaan vahvistumaan, varsinkin kun edelleenkin kaikki eu-johtajat pitävät bondeja kirosanana jostain tarkemmin perustelemattomasta syystä. Ylipäätään on vaikea nähdä, että demokratia toteutuisi Euroopassa, koska määräenemmistön turvin Saksa ja Ranska voivat päättää kaikesta tai torpata jokaisen esityksen, joka ei heitä miellytä. Niin kauan kuin eurokriisin ratkaisemisessa ei näytä tulevan komission, IMF:n ja EKP:n johdolla lasta eikä paskaa, ei mikään viittaa siihen, että näiden samojen kundien epädemokraattisesti johtama liittovaltiokehitys jotenkin poikkeaisi tästä nykyisestä linjasta. Siksi on vaadittava muutosta nykyisten kriisinhoitoelinten (EKP, EIP & EVM) keskiseen roolitukseen ja myöskin muutosta velkapolitiikkaan.

Olen tekstissä esittämienne kolmen ensimmäisen kohdan sekä viimeisen viidennen kohdan kanssa jokseenkin samaa mieltä – pankit saavat perusteettomia voittoja, kriisimaat ovat keinottelun kohteena, julkiset ja yksityiset ongelmamätäarvopaperit on alaskirjattava, pankkien ja sijoittajien kannettava vastuu veronmaksajien sijaan, markkinaheilahtelut on lopetettava, korkotasoa on madallettava, eurobondit on otettava viipymättä käyttöön ja yhtenäisemmän talousalueen etuja on hyödynnettävä hanakammin.

Neljännen kohdan kanssa olen sen sijaan eri mieltä. Viimeisimmän huippukokouksen päätöslauselman mukaan jäsenmaille laaditaan vuoden 2012 loppuun mennessä tiukemmat budjettikurit kuten myös kasvu- ja vakaussopimuksen päivitys saatetaan pikaisesti loppuun, joten vaatimanne kehitys on itse asiassa toteutumassa. En kuitenkaan ymmärrä, mitä komission oikeus näpelöidä kriisimaiden finanssipolitiikkaa hyödyttää? Tähänastinen kriisinhoito osoittaa, että komissio ja ekp ja imf haluavat tehdä Euroopasta banaanivaltion. Tiukemman budjettikurin sijaan olisin huolestunut investoinneista, joiden puute saattaa syökseä Euroopan jenkkien mukana W-lamaan.

Nähdäkseni jätätte finanssikriisin ja velkakriisin ansiokkaassa analyysissä huomiotta investointikriisin. Säästöohjelmien, leikkausten ja jatkuvien apupakettien seurauksena on koko ajan vähemmän löysää rahaa investointeihin. Ilman investointeja työllisyyteen ja tätä kautta huolehtimista kokonaiskysynnästä velka- ja pankkikriisin hoitamisessa ei ole mitään mieltä. Jotta vakaussopimusta ei rikottaisi heti kriisin jälkeen (jos siitä ylipäätään jotenkin päästään ensin pois) edellyttää, että alijäämää ja velkaantumista on pudotettava samaan aikaan (nyt ne kasvavat kilpaa), on suoritettava velkojen uudelleenjärjestely koko euroalueella ja pankit on puhdistettava ongelmajätteestä, mutta näiden kanssa rinnan on pyrittävä luomaan työllisyyttä, satsaamaan pk-yrityksiin ja kasvattamaan kokonaiskysyntää. Vasta tällöin voidaan varmistua, että liittovaltiokehitystä ajetaan talouspoliittisesti Euroopassa edes demarimielessä järkevällä perusvireellä.

Olen pyrkinyt hahmottamaan tämän Yanis Varoufakiksen ja Stuart Hollandin esittämän mallin esimerkiksi uudessasuomessa: http://anttironkainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/80266-eurokriisin-pyrotekniikka

Lyhyesti sanoen kaikki riippuu siitä – kuten jo Miika Salon kanssa huomautimme sosialismi-sarjamme edellisessä osassa – mitä “markkinoilla” lopulta tarkoitetaan. En pidä “markkinat” -sanaa huonona sinänsä, aivan samoin kuin minusta voitaisiin ihan hyvin käyttää “kauppa” sanaa paikasta, jossa jotain tuotetta jaetaan ilmaiseksi. Kysymys on sisällöstä. Yllä esittämäsi muotoilun perusteella (“markkinoiden efektiivisesti tehokkaampi käyttö sosialismissa kuin kapitalismissa” ym) meillä vaikuttaisi olevan jossain määri eri käsitys siitä, mitä tavoittelemisen arvoiset “markkinat” ovat, mutta en ole varma. Jos jaksat, niin mainitsemani tulevan kirjoituksen kannalta olisi hyödyllistä, jos voisit tarkentaa markkinamalliasi; voisimme kommentoida sitä paremmin. Esim. löytyykö jotain kirjaa tai kirjoitusta, joka vastaisi näkemyksiäsi jossain määrin..?

Omalta osaltani aion käyttää sos.netin kirjoituksessa ainakin seuraavia lähteitä, joista osa voi kiinnostaa muitakin omien näkemystensä kehittämisessä näissä kysymyksissä:
- David Schweickart: After Capitalism (markkinasosialismia)
- Alec Nove: The Economics of Feasible Socialism (mark.sos)
- Michael Albert & Robin Hahnel: Parecon (komiteavetoinen suunnitelmatalous)
- Paul Cockshott & Allin Cottrell: Towards a New Socialism (tietokonevetoinen suunnitelmatalous)
- Ernest Mandel: Marxist Economic Theory (siltä osin kuin siinä hahmotellaan sosialistista talousjärjestelmää)
- Neuvostoliittolainen Kansantaloustieteen oppikirja vuodelta 1954 (siltä kuin kuin se käsittelee sosialismia)
- Moshe Lewin: Political Undercurrents in Soviet Economic Debates (neukkunäkemyksiä Buharinista 1960-luvulle)
Charles Bettelheim: Transition to Socialist Economy (hyvin teoreettinen ja “akateeminen” esitys suunnitelmatalouden edellytyksistä)
Charles Bettelheim: Economic Calculation and Forms of Property (samaa kuin edellinen, aika paksua tavaraa)
Nevalainen-Peltonen: Marxilainen kansantaloustiede (sisältää 60-70 -luvun “uusia näkemyksiä” mukailevan kuvauksen sosialismista)

Sitten taisi olla joku John Roemerin markkinasosialismikirja jota en juuri nyt muista.. voisi koettaa myös ainakin selailla David Kortenin ‘Elämä kapitalismin jälkeen’ ja Douthwaiten ‘Nykyaikainen paikallistalous’, vaikka en tiä onkohan niillä enää mitään tekemistä sosialismin kanssa.. ennakkoluuloinen vaikutelmani on, että niissä tavoitellaan enempi jotain “pieni on kaunista” -tyylistä pikkuporvarillista idylliä, joista “suuryhtiöiden” luomat ongelmat on poistettu.. voin tietty olla väärässä.

EKP:n tulee ottaa alijäämävaltioiden pankkivelat hoitaakseen ja lainata ongelmamaille halpaa rahaa investointeja ja kulutusta varten. Euroopan vakausmekanismia on muutettava niin, että se keskityy ainoastaan pankkisektorin pääomittamiseen. Stressitestit on otettava vakavasti ja pankkien taseet puhdistettava ongelmajätteestä. Jos verorahoja käytetään pankkien pelastamiseen, on veronmaksajien luonnollisesti saatava omistusosuus pankeista.

Pankkeja vastaan on kamppailtava kuten mitä tahansa ylikansallisia suuryrityksiä. Pankkiirien, sijoittajien ja keinottelijoiden on kannettava henkilökohtainen vastuu ottamistaan riskeistä, ja riskinottoon kannustava palkitsemisjärjestelmä on purettava. Pankkeja on pilkottava, avoimuutta lisättävä ja arvopaperistaminen kiellettävä. On vaadittava, ettei pelastuspaketteja jaeta ilmaiseksi, vaan aina vain omistusosuuksia vastaan.”

Muuten tämä tekstin pihvi kuulostaa ihan järkevältä, mutta EKP:n demokraattisen kontrollin vaatiminen vaikuttaa aika karmivalta ajatukselta. Keskuspankkien autonomian fiksuus perustuu siihen, että vaalit eivät ole tulossa jolloin esimerkiksi korkopolitiikkaa voi tehdä johdonmukaisemmin. Keskuspankkien politiikkaa saa arvostella toki muuten, eikä EKP:kään missään tyhjiössä elä.

Kannattaisikin miettiä, olisiko parempi tie federalismissa ja esimerkiksi Euroopan yhteisissä joukkovelkakirjalainoissa. Tällöinkin taattaisiin porukalla kriisimaiden kulutusta, mutta valta olisi enemmän parlamentissa ministerineuvoston sijaan. Tästä olemme kirjoittaneet Allan Seurin kanssa mm. Vihreässä Langassa: http://jaakkostenhall.blogspot.com/2011/04/allaoleva-minun-ja-allan-seurin.html

En ymmärrä miten talouden ulkoistekijöiden täysimääräinen (tai ainakin riittävä) huomiointi eroaisi tästä ajattelusta noin lopulta. Jos pystymme siirtämään hintoihin hiilidioksidipäästöjen kustannukset (taloudellisesti järjestelmä on jo pystyssä, poliittisestit ei) tai vaikka luonnon monimuotoisuuden katoamisen, olemme menneet jo ihan äärettömän paljon eteenpäin. Tämä saataa toki aiheuttaa talouden notkahduksen (ks. Akateeminen talousblogi: http://blog.hse-econ.fi/?p=431), mutta kasvun rajana se ei ole.

Lisähuomiona sellainen, että talouspuheen marginalisointi kuulostaa ainakin väärältä tieltä. Ulkoisvaikutuksen parempi huomiointi on nimenomaan taloudellisten ajureiden käyttöönottoa (esim. päästökauppa, haittaverot), jotka ovat paitsi poliittisen myös taloudellisen ajattelun keskiössä.

Kyseessä ei ole niinkään historiallinen analyysi Neuvostoliiton romahtamisen faktisista syistä vaan niistä lähtökohtaisesti teoreettisesti virheellisestä lähtöoletuksista, joiden varaan koko sosialismi järjestettiin. Tekstin tarkoitus on siis keskustella enemminkin sosialismin järjestämisestä käytännössä kun Neuvostoliiton romahtamisen historiasta. Pahoittelen noloja asiavirheitä ja hatustavetoja, mutta kumoavatko ne väitteeni, joiden ydin tiivistyy seuraaviin kohtiin:

“Liian usein sosialismin historiassa sosialismi on ollut vain kapitalismin nurinpäin käännetty kummajainen, joka on ainoastaan toistanut kapitalismin sisäiset ristiriitaisuudet toteuttamalla niiden negaatioita.”

“Jos marxismin kannalta Neuvostoliitosta on jotain opittavaa, se on kiistämättä siinä, ettei pelkät tuotantovälineiden nimelliset omistusoikeudet muuttamalla taata vielä minkäänlaista kapitalistisesta riistosta vapaata systeemiä, mikäli tuotantovälineiden käyttötavassa toteutetaan samanlaista vallankäyttöä kuin aina ennenkin.”

“Lisäksi on syytä muistaa, että Neuvostoliitossakin viisivuotissuunnitelmien johdosta järjestelmä ei vastannut millään tavalla ihmisten tarpeisiin tai haluihin, mikä oli Marxin kapitalismikritiikin ja erityisesti vieraantumiskritiikin keskeisimpiä kulmakiviä.”

“Vaikka destalinisaation alku oli lupaava, nationalismi alkoi hajottaa Neuvostoliittoa sisäisesti, mitä paikkaamaan tullut uudenlainen byrokratia alkoi hyvin nopeasti syödä talouskasvun hedelmiä.”

Pointtina on, ettei sosialismi tarkoita markkinoiden kieltämistä tai vangitsemista vaan niiden efektiivisesti tehokkaampaa käyttöä kuin kapitalismista. Mielestäni sosialismin oikeutus ei ole siinä, että se on vain kapeassa mielessä moraalisesti parempaa tai vähemmän riistovapaampaa kuin kapitalismi vaan että se yhteiskuntamuotona on totaalisesti parempi kuin kapitalismi, mitä tulee yhteiskunnallisen varallisuuden tuotantoon, realisoitumiseen ja varallisuuden jakamiseen. Jatkan mielelläni keskustelua näistä teemoista.

Kirjoitus tosiaan kärsii aika huolettomasta otteesta ja lähdeviitteiden puutteesta.. sääli. Epäselväksi jäi ainakin meikäläiselle myös jutun johtopäätökset nykyhetken kannalta (jos niitä oli).