Tapani Rytöhonka: THE FART Yksinäytöksinen, luonteeltaan gnoominen skolioni siitä, palkitseeko työnantaja sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden sekä lain kirjaimen että hengen rikkomukset samalla tapaa kuin Kansaneläkelaitos omien viranhaltijoidensa, vai mistä ne johtuu. Teksti on löydetty yhdestä Torremolinoksen hiekkarannalle hylätystä Sorbuspullosta eilen, mikä osoittaa sen olevan peräisin noin toiselta vuosituhannelta ennen vielä kotvan käytössä olevan talousmekanismin ajanlaskun alkua, eli Westfalenin rauhaa. Tekstin otsikon intertekstuaaliset määräävä artikkeli ja A- ja R-kirjaimet osoittavat eläintieteilijä, arkkitehtuurin yo ja vammaisille nauraja Edgar Allan Poen plagioineen sitä runouteensa. Koska hän on kuitenkin tehnyt teon kuoltuaan, hänen voidaan katsoa olleen tekijänoikeusrikkomuksen hetkellä muissa kuin täysissä ruumiin- ja hengenvoimissa. Asiasta ei siksi tässä piitata. Puheena olevana ajankohtana laadituissa skolioneissa käytettiin elegistä distikonia. Siitä ei saa mitään tolkkua, joten julkaisija on pyytänyt lausunnon tekstin sisällöstä Tampereen yliopiston humanistisesta tiedekunnasta. TAMPEREEN YLIOPISTON HUMANISTINEN TIEDEKUNTA: Kuvat eivät ole lainkaan tekijän näköisiä, eikä protagonistin nimikään ole ”Minä”. Kuinka tarinan vastaanottajan on edellytetty ymmärtävän seäärimmäisen kronologiseksi, näkökulmattomaksi, teoksen tekijän aineenvaihdunnassa tiettynä ajanjaksona tapahtuvien, äärimmäisten toimintojen luetteloksi? Tuona ajanjaksona laadittu skolionihan tavoittaa ironian suoman etäisyyden muun muassa kaikkeen vain porautuessaan äärimmäisesti omaan perseeseensä. Jos tätä ennen on vielä ammuttu pyssyllä päähän – zombiehan kuolee vain, kun sitä ammutaan päähän, paitsi jos tämä jätetään huolimattomuuksissaan, tai tietämättömyydestä, huomiotta, missä ratkaisussa kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta on valittu ironian sijasta sarkasmi – kaivettu joltain äärimmäisessä lähikuvassa silmämuna ulos, ja piirretty kannet läpi voipaperille oman yhteisönsä infrastruktuuria Ulrich Beckin riskiyhteiskuntateorian pohjalta analysoivasta Weird Talesin numerosta, on pystytetty elegisen distikonin puitteet. Koska mikään premissi ei tässä tekstissä täyty, äärimmäistä siinä on vain se, että se on tehty väärin. Tekstistä ei näin voida nauttia siinä syyllisyydentunnossa, joka huono-lajityypin – kyseessähän ei ollut laatuviinin pullo – tulee vastaanottajalle luoda. GUY DEBORD: Asiaa! Cet trou du cul se lit le walkman sur les oreilles, hein? Teksti syö lihaa. Tästä syystä se ei sovi oikeassa olevien ihmisten tutkisteltavaksi.[1] Mutta lämpiöstä saa kallista ja pahanmakuista kahvia. Alkusoitto Suomen valtiolippu – beigeä beigellä – hilataan oksaan. Pysyvästi työpaikatta jätettyjen, keski-ikäisten miesten itsesääli- ja keskiolutkvintetti esittää kammalla ja paperilla Suomen kansallislaulun, Hullujussi-yhtyeen kappaleen Impon banjo[2]. I näytös Näyttämö: kuvitelma kansallisvaltiosta. Näyttämön etualalla ylioppilas Riitta Uosukaisen televisiossa kaikkein suosituimmaksi massamurhaajaksi valitseman Carl Gustaf Emil Mannerheimin patsas. Patsaan päälle lentää kulisseista pieru. PIERU: Ohjesäännön vitun Kelan lailla ohjeistuskin velan sossusta, hei, sulle avaa! Makseta ei milloinkaan. Henki, kirjain sanktiotta laissa seisoo: Ei oo totta velvoitusta nähdä. Notta haiskoon paskat puistoissaan. Makseta ei milloinkaan. Kahtia on roskasakki luettu, ja hyvä nakki sattuu, jos sun Suomi-firmaan palaajaksi sanotaan. Sosiaaliohjausta, kusta naamaan, vitutusta, neljästi saat – anelusta – rahan, rahan toivontaan. (Ryhmä kaks: Ei kertaakaan.) Ahosesta, Terhikistä[3], pimppas kostuu, pippelistä himotippa kertoo, mistä Pitkäänniemeen lusimaan päässyt et. Vaan nelj´ ei riitä. Kaman myynti! Siitä, siitä käy. Hii hoo! Itses liitä liikevaihtoon uudestaan. Jopas lähti luistamaan. Laulun lauloin, paukun päästin. Vastaamani kyseen säästin loppuun: Miksi fattassakin Kelan lailla vittuillaan? Omansapa rikkoi lain Suomineito. Siitä vain: Nappi otsaan sille, joka ammatissa auttamaan äityvänsä väittää. Kiista turha on; vapaa riista vastuuns´ kieltää. Siinä syy runkun uran valintaan. Kiva päästä haistattaan. Näinhän se on. Lähtemättä pieru siellä yhä vielä – yhä vielä Emil-mulkun patsaan päällä istuu – istuu paikallaan. Rugeril sen kaikkoon saan. Loppusoitto Suomen valtiolippu hilataan alas oksasta ja nostetaan jälleen ylös, ylösalaisin. Se näyttää ihan samalta kuin toisinkin päin. Pysyvästi työpaikatta jätettyjen, keski-ikäisten miesten itsesääli- ja keskiolutkvintetti esittää Suomen kansallislaulun. Kvintetti lausuu skolionin viimeiset säkeet. PYSYVÄSTI TYÖPAIKATTA JÄTETTYJEN, KESKI-IKÄISTEN MIESTEN ITSESÄÄLI- JA KESKIOLUTKVINTETTI: Dynastia, Happy Days, Dallasin Lucy. Kaikki on paskaa, paitsi kusi. Esirippu [1] Hyvä tartarpihvi yhdelle saadaan seuraavasti. Otetaan häkistä tuore nauta ja kaavitaan siitä 300 grammaa heleää, ei tummentunutta, paistijauhelihaa. Otetaan kaksi kananmunaa. Erotetaan niistä keltuaiset, valkuaiset heitetään pois. Sekoitetaan keltuaiset lihaan. Pilkotaan hiukan sipulia, hiukan punajuurta, pieni suolakurkku ja kolme valkosipulinkynttä hienoksi. Sekoitetaan. Maustetaan seos mustapippurilla ja hyppysellisellä suolaa. Sekoitetaan se lihaan. Liha muotoillaan pihviksi ja asetetaan hetkiseksi jääkaappiin. Koristellaan ja viimeistellään muutamalla kapriksella. Nautitaan välittömästi sellaisenaan tai jääveden ja kermamaidon kanssa. [2] Hullujussi: Bulvania. RCA Victor YFLP 1-833. Helsinki 1975. [3] http://www.tampere.fi/perhejasosiaalipalvelut/sosiaalityo/sosiaaliasemat/sarvis.html