Random header image... Refresh for more!

Vasemmistoliiton sukupolvet

by megafoni

Anna Kontula & Tomi Kuhanen

Vasemmistoliiton vähittäistä näivettymistä on ennusteltu aina puolueen perustamisesta lähtien. Arvio on saanut tukea tasaisesti laskevasta vaalikannatuksesta, mutta varsinkin viime vuosilta on nähtävissä myös päinvastaisia merkkejä. Väitämme, että puolue elää parhaillaan suurinta murrostaan sitten perustamisensa. Se on pyrkimässä vanhaa puolustavasta linnakkeesta radikaaliksi vaihtoehdoksi vallitsevalle oikeistohegemonialle.


Artikkelissa tarkastelemme tätä kehitystä sukupolvien kautta. Sukupolvella tarkoitamme Vasemmistoliiton toimintaan osallistuvien ikäryhmiä, jotka omaavat selvästi toisistaan eroavia käsityksiä puoluepolitiikan merkityksestä, keinoista ja päämääristä. Tekstin sukupolvi on siis ennen kaikkea apuväline erilaisten suhtautumistapojen hahmottamiseen. Hahmottelemamme poliittisen aktivismin sukupolvet eivät käy jäännöksettömästi yhteen biologisten sukupolvien kanssa, vaikka iän ja suhtautumistavan välillä on selkeä yhteys.

Koska aiheemme kannalta relevanttia tutkimustietoa on vähän, artikkeli pohjautuu lähinnä aikalaistilastoihin ja -puheenvuoroihin. Systemaattisempaa seurantaa on tehty Vasemmistoliiton ja sen johdon kannanottojen, eduskuntaryhmän valtiopäivätoimien ja Kansan Uutisten osalta. Lisäksi on hyödynnetty puolueen virallisia asiakirjoja.


Historia

Suomen kommunistinen puolue (SKP) toimi maanalaisena aina toisen maailmansodan päättymiseen asti. Hävityn jatkosodan jälkeen sen asema laillistettiin Neuvostoliiton vaatimuksesta. Tällöin perustettiin myös Suomen kansan demokraattinen liitto SKDL kokoamaan laajapohjaista kansanrintamaa SKP:n yhteyteen. SKDL saavutti huomattavan vaalikannatuksen ja oli ajoittain Suomen suurin puolue.[1] 1960-luvun lopulla SKP/SKDL ajautui kuitenkin voimakkaisiin sisäisiin ristiriitoihin reformistisemman ja vallankumouksellisemman siiven välillä, ja 1980-luvun puolivälissä SKP/SKDL lopulta hajosi kahdeksi toisiaan vastaan vaaleissa kilpailevaksi poliittiseksi voimaksi.

Vasemmistoliitto perustettiin vuonna 1990 SKDL-perheen jatkajaksi. Uuden puolueen tarkoituksena oli koota ja uudistaa sisäisesti eripurainen ja sosialististen järjestelmien romahduksesta järkyttynyt vasemmisto. Puolueesta suunniteltiin foorumia, jolla erilaiset vasemmistolaiset toimijat voisivat vaihtaa ajatuksia ja saada tukea toisiltaan.[2] Valitettavasti avoin linjaus johti kuitenkin myös sisäisen konfliktin jatkumiseen. Se ilmeni henkilöiden välisinä ylittämättöminä ennakkoluuloina sekä kiistelynä siitä, kuinka suuria kompromisseja puolue voi tehdä.

Vasemmistoliiton sisäiset ristiriidat kärjistyivät, kun 1990-luvun alun lama johti Suomessa vasemmiston tilapäiseen vaalivoittoon vuonna 1995 ja se sai tilaisuuden osallistua hallitukseen yhdessä sosiaalidemokraattien, vihreiden, Kokoomuksen ja RKP:n kanssa. Ns. ”sateenkaarihallituksissa” puolue joutui kuitenkin luopumaan monista tavoitteistaan ja kynnyskysymyksistään. Hallitusyhteistyö Kokoomuksen kanssa nakersi kannattajakunnan luottamusta puolueeseen järjestelmän kyseenalaistajana, varsinkin minimitoimeentuloturvan ja lapsilisien leikkaukset koettiin hyvin raskaina. Jälkeenpäin sateenkaarihallitusten on arvioitu vakiinnuttaneen uusliberalistisen politiikan Suomessa ja uusliberalisoineen myös vasemmistopuolueet.[3]

Samalla kun puolue osallistui hallitukseen, surkastui ulkoparlamentaarinen toiminta lähes kokonaan. Vaikka mitään virallista irtiottoa ei tehty, käytännössä Vasemmistoliitto katkaisi suhteensa kansalaisjärjestöihin ja kansanliikkeisiin. Uusliberalismin vastaisen liikehdinnän aikana puolue keskittyi hallitustyöskentelyyn ja jäi esimerkiksi syntyvän sosiaalifoorumiliikkeen ulkopuolelle. Myöskään Irakin sodan vastainen rauhanliike 2003 ei ollut millään tavalla puolueen agendalla ja ulkopoliittiset kannanotot olivat kaiken kaikkiaan varovaisia.[4]
Yhteiskunnan rakennemuutoksesta ja Itä-Euroopan reaalisosialismin kohtalosta johtuen puolueen vaalikannatus oli ollut jo ennen hallitustaivalta voimakkaasti laskeva.[5] 1990-luvulla Vasemmistoliiton kannatus oli n. 10-12 prosenttia ja on sittemmin pudonnut alle 9 prosentin.[6] Vaalitappioiden ja uskottavuuden menettämisen aiheuttama kriisi johti kahden puheenjohtajan dramaattiseen eroamiseen 2006 ja 2009.[7]

Syksyllä 2009 puolueen puheenjohtajaksi valittiin 32-vuotias kansanedustaja Paavo Arhinmäki, joka tunnettiin nuoren punavihreän kaupunkiaktivismin kasvattina. Ensimmäistä kertaa sitten 1960-luvun puolueen traditionaalinen jako enemmistöläisiin ja vähemmistöläisiin näyttää olevan jäämässä historiaan kannattajarakenteen muutoksen myötä. Vasemmistoliiton edeltäjät ovat olleet leimallisesti työväenpuolueita. Ammattiyhdistysliikkeellä, kiinteillä työpaikoilla ja ammatti-identiteeteillä oli keskeinen rooli niiden itseymmärryksessä. Jo 1970-luvulta alkoi kuitenkin hidas ja aalloittainen muutos, jossa puolueen piiriin tuli esimerkiksi korkeakouluopiskelijoita, taiteilijoita ja sivistyneistöä. Varsinkin viime vuosina on työelämän prekarisoituminen tuonut puolueen aktiiveihin paljon korkeasti koulutettuja mutta matalasti palkattuja pätkä- ja silpputyöläisiä.

Enemmistöläisten ja vähemmistöläisten vanhan asemasodan väsähtäminen on kuitenkin antanut tilaa uusille jakolinjoille. Jo 1990-luvulla laveni railo perinteisen teollisuusliittopohjaisen ammattiyhdistysväen ja globaaleja ympäristöarvoja korostavien aktivistien välillä. Puolueen teollisuussiiven nihkeys eläinten oikeuksiin ja energiantuotantoon liittyvissä kysymyksissä selittää osaltaan sitä, miksi puolue menetti kannatustaan vihreälle liitolle varsinkin nuoremmissa ikäluokissa. Myös sukupolvierojen korostuminen on ainakin osittain kytköksissä tähän työelämän prekarisoitumiseen.


Sukupolvi

Selkeimmin puolueen dynamiikkaa ohjaa tällä hetkellä ikäryhmien erilaiset sukupolvikokemukset. Sukupolvien ero näkyy esimerkiksi keskustelussa arvo- ja etupolitiikasta. Pitkälti 1980-luvulle liike mielsi edustavansa yhtenäistä ryhmää, työväkeä, jolla oli puolustettavanaan yhteinen etu. Vasemmistoliiton synty kuitenkin osui ajankohtaan, jolloin ihmiset kokivat luokkarajojen hämärtyneen. Konkreettisen etupolitiikan sijaan ryhdyttiin puhumaan abstrakteista arvoista (tasa- arvo, oikeudenmukaisuus, yhteisöllisyys), joiden ajateltiin muodostavan vasemmistolaisen ideologian perustan ja yhdistävän heterogeenista kannattajakuntaa. Viime kuukausina tätä arvopuhetta on voimistuvasti kritisoitu ja erityisesti nuorten piiristä vaaditaan jälleen radikaaleja konkreettisia tavoitteita yhteiskunnan muuttamiseksi.

Eri ikäiset puolueaktiivit ymmärtävät puolueen, ideologian ja yleensä politiikan funktion selvästi eri tavoin. Toki löytyy myös mielenosoituksissa viihtyviä nelikymppisiä ja työväenhistoriaa harrastavaa nuorisoa, mutta sukupolvijakomme auttaa kuitenkin ymmärtämään puolueen sisäisiä jännitteitä.

Vanhin aktiivipolvi (n. 55→) kasvoi liikkeeseen aikana, jolloin merkittävä osa yhteiskuntaa oli sidoksissa poliittiseen toimintaan. He urheilivat työväen urheiluseuroissa, ostivat ruokansa työväen osuusliikkeistä, löysivät elämänkumppaninsa työväenyhdistyksen iltamista ja toimeentulon väliaikaisesti katkettua hakivat avustusta työväen naisjärjestöltä. Kuuluminen ammattiyhdistysliikkeeseen oli itsestäänselvyys ja puolueen kannatus osa identiteettiä. Elettiin vasemmistolaisen toiminnan kultakautta.

Tälle vanhaan marxilaiseen työväenliikkeeseen kasvaneelle ryhmälle puolueen keskeisenä tehtävänä on tavallisen työssä käyvän suomalaisen konkreettisten etujen turvaaminen, eli erityisesti palveluihin ja toimeentuloon liittyvät kysymykset. Tuttuja toimintakenttiä ovat eläkeläisjärjestöt, rauhanliike, eri maiden ystävyysseurat sekä puolueen ja ammattiyhdistysliikkeen paikallisosastot. Kunnissa ja parlamentissa vaikuttamisen lisäksi he tekevät politiikkaa järjestämällä keskustelutilaisuuksia ja torikahvituksia. Myös työväenliikkeen historian ja teorian taltiointiin liittyvää työtä arvostetaan paljon.

Reaalisosialismin romahdettua osa tämän sukupolven edustajista on kuitenkin ottanut etäisyyttä muihin kuin päivänpoliittisiin kysymyksiin, eivätkä kaikki ole olleet halukkaita osallistumaan ideologiseen pohdintaan.

Keskipolven (n. 35-55) poliittinen herääminen sijoittuu aikaan, jolloin puoluepolitiikan kytkös ihmisten arkeen oli oleellisesti heikentynyt, sosialistinen järjestelmä romahtamassa ja vasemmistopuolueet menettivät koko ajan kannatustaan. Nämä aktiivit ovat usein kotoisin vasemmistolaisista perheistä, mutta tuovat omaa vasemmistolaisuuttaan esiin varovaisesti. Toisaalta he ovat merkille pantavan sitoutuneita puolueorganisaatioon, kun sitä nuoremmat ja vanhemmat kritisoivat herkemmin puoluettaan ja samaistuvat osaksi laajempaa vasemmistolaista liikettä tai ideologiaa. Keskipolvi ei ole erityisen innostunut ammattiyhdistys- tai sivistystyöstä, vaan aktiivit toimivat puoluekoneistossa ja ajavat konkreettisia pieniä uudistuksia. Se korostaa konsensusta, kompromisseja ja yhteistyötä niin puolueen sisällä kuin suhteessa muihin puolueisiin.

Keskipolven vasemmistoliitto ei ole enää luokka-asemaan perustuva työväenliike, vaan aktiiveja yhdistää jaettu arvomaailma. Aikaisempaa korostetummin ovat esillä tasa-arvoon ja suvaitsevaisuuteen liittyvät teemat, erityisesti suhteessa sukupuoleen, etnisyyteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Myös ympäristö on tärkeä arvo. Keskipolvi ei vanhempien tavoin argumentoi taistelevansa taloudellisia etuja itselleen, vaan puolustavansa vähäosaisimpia.

Keskipolven näkyvin edustaja on puolueen puheenjohtajana (1998-2006) toiminut Suvi-Anne Siimes, joka sittemmin erosi puolueesta, siirtyi lääketeollisuuden palvelukseen ja Kokoomuksen kannattajaksi. Siimekseen henkilöityi se ideologinen hämmennys, joka Vasemmistoliitossa vallitsi puolueen jäätyä jälleen oppositioon vuonna 2007.

Nuorin polvi (n. ←35) tunnustaa väriä jälleen selvästi keskipolvea räväkämmin. Se on herättänyt henkiin mielenosoitusperinteen ja vaatii vastakkainasettelujen näkyväksi tekemistä. Parlamentaarisen vaalityön lisäksi nuoret järjestävät bileitä, demonstraatioita, koulutustoimintaa ja solidaarisuustyötä. Vanhempien polvien suruksi he eivät käy puolueosastojen vuosikokouksissa, mutta rakentavat Facebookissa aivan uusia vasemmistolaisia verkostoja. Vaikka alle 30-vuotiaita Vasemmistoliiton jäsenistä on vain runsas 5 %, ovat nuoret nousseet näkyvään asemaan puolueessa ja vallanneet pitkälti sen tilan, joka vielä pari vuotta sitten oli keskipolven hallussa. Nuorten aktivismin ”koti” on kuitenkin enemmän vasemmistolainen elämäntapa ja samanmielisten yhteisö kuin mikään puolue.

Nuoren polven poliittinen herääminen ajoittuu uusliberalistiseen Suomeen, jossa hyvinvointipalveluja puretaan ja tuloeroja kasvatetaan. Juuri nuoret ovat kritisoineet puoluetta moralisoivasta asenteesta ja vaatineet vanhaa etupolitiikkaa takaisin – tosin nyt jatkuvassa käymistilassa olevan prekariaatin, ei enää stabiilin teollisuustyöväestön näkökulmasta. Heidän puolueessa ajamiaan teemoja ovat ainakin kulutuskeskeisen elämäntavan ja talouskasvun kritiikki, immateriaaliset oikeudet, siirtolaisten oikeudet ja uuden työelämän epävarmuus.


Aate

Vasemmistoliittoa ei voi ymmärtää katsomatta karttaa. Neuvostoliiton koko olemassaolon ajan Suomen vasemmisto oli tiiviissä yhteistyössä ja osittain alisteinen suhteessa suureen naapuriinsa. Varsinkin vanhemmat ikäluokat mieltävät sosialismin tarkoittavan neuvostososialismia ja siksi perinteisen vasemmistosanaston käyttäminen on heille tabu. Ohjelmissaan vasemmistoliitto määritteleekin itsensä varovaisesti ”punavihreäksi puolueeksi, jonka tärkeimmät arvot ovat vapaus, kestävä kehitys ja tasa-arvo”.[8]

Määritelmässä vihreä viittaa ympäristökysymyksiin, punainen taas työväenliikkeen traditioon, mutta myös yleiseen vaatimukseen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Vasemmistoliitto kannattaa ns. pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia, johon kuuluu vahvan julkisen sektorin tuottamat, koko väestölle tarkoitetut hoito-, hoiva- ja koulutuspalvelut ja sekä ansiosidonnainen työttömyysturva että kaikille taattu perusturva. Hyvinvointivaltion rakentaminen oli aikanaan vasemmiston ja sosiaalidemokraattien menestyksekkäin projekti. 1990-luvun alun mullistukset ja uusliberalistisen ajattelun vahvistuminen ovat kuitenkin johtaneet järjestelmän vähittäiseen purkamiseen, jolloin vasemmiston rooli vaihtui uudistajasta konservatiiviksi.

Monien osaohjelmiensa valossa Vasemmistoliitto on hyväntahtoinen, talouden demokraattista säätelyä kannattava yleispuolue, joka puolustaa vähemmistöjen oikeuksia, suojelee ympäristöä, kannattaa julkisia palveluja, vaatii työtä kaikille ja ajattelee globaalisti. Käytännön toiminnassa ohjelmilla näyttäisi olevan vaihtelevasti merkitystä. Esimerkiksi vuonna 2008 puolueen keskushenkilöt ottivat kantaa eniten julkisiin palveluihin (erityisesti lapsiperheiden palveluihin) köyhyyden poistamiseen, työntekijöiden oikeuksiin ja demokratian vahvistamiseen, mutta lähes 150 kannanotosta vain yksi käsitteli EU-politiikkaa.[9] Vasemmistoliiton kansanedustajien valtiopäivätoimetkin painottuvat ympäristökysymysten ohella vahvasti perinteisiin sosiaaliturvan ja työelämän teemoihin, samalla kun monet puolueen tavoiteohjelman kohdat eivät nousseet esiin lainkaan.[10]

Käytännön toiminnassa, yksittäisten kiistakysymysten kohdalla, on Vasemmistoliitto selvästi kapitalismin vastainen. Tämä näkyy intuitiivisena kannanmuodostuksena esimerkiksi terveydenhuollon yksityistämistä tai yliopistojen rahoituspohjaa koskevissa kamppailuissa. Toistaiseksi tästä ei ole kuitenkaan seurannut kokonaisvaltaisempaa kapitalismin analyysia. Aiheen välttely lienee johtunut osittain vaihtoehtoisten näköalojen puutteesta, osin kyse on ehkä puolueen sisäisten jakojen välttelystä – keskustelun avaamisen toisenlaisesta talousjärjestelmästä on pelätty johtavan sisäisiin konflikteihin.[11]

Viimeisen vuoden kuluessa on puolueen sisällä kuitenkin käynnistelty vakavaa ideologista keskustelua. Laman innoittamana on puhuttu jälleen Marxista, kapitalismin luonteesta ja luokkayhteiskunnan paluusta. Samaan aikaan on esiin noussut myös suhteellisen tuoreita teemoja, kuten immateriaalioikeudet, vapaa liikkuvuus ja miesten oikeudet.[12] Myös uusia liittoutumia ja keskusteluareenoita on syntynyt; jopa aikaisemmin toisiaan tiukasti kartelleet institutionalisoitunut ay-liike ja prekariaattiaktivistit ovat järjestäneet yhteistapaamisia.

Keskeinen kritiikki ja itsekritiikki puolueen tulevaisuudesta käytävässä keskustelussa on kohdistunut siihen, että puolueen politiikka on reaktiivista. Omien aloitteiden sijasta reagoidaan muiden tekemiin esityksiin (yleensä torjuvasti). Nyt käynnissä olevan uudistustyön keskeisenä teemana onkin yhteiskunnallisen aloitteen saaminen takaisin vasemmistolle. Hyvä esimerkki tästä on ”kansanpankki”, julkisomisteinen rahalaitos, joka sijoituskeinottelun sijaan keskittyisi tavallisten ihmisten tavallisten pankkiasioiden hoitoon.

Vasemmistoliiton uudelleenrakennusprojektissa uusi puoluejohto on jälleen tiivistämässä suhteita kansalaisyhteiskuntaan ja sosiaalisiin liikkeisiin. Tavoitteena on yhdistää parlamentaarista ja ulkoparlamentaarista toimintaa. Linjaksi on myös määritelty, että hallitukseen pyrkiminen ei ole puolueelle itsetarkoitus ja että tavoitteena on hallituksen rakentuminen punavihreälle pohjalle ilman oikeistopuolueita.[13]


Puolue

Puhuttaessa sosiaalidemokraateista vasemmalle sijoittuvasta vasemmistosta Suomessa ei ole mielekästä puhua vain vasemmistoliitosta. Suurin osa vasemmistoliiton jäsenistä ei ole puolueen aktiiveja, eivätkä toisaalta kaikki aktiivit ole jäseniä. Voidaan sanoa, että merkittävä osa vasemmistoliittolaisesta toiminnasta sijoittuukin itse asiassa puolueen ulkopuolelle. Puolueen yhteydessä tai liepeillä on monia aktiivisia järjestöjä, joissa toimii yhteensä enemmän vasemmistoliittoon samastuvaa väkeä kuin itse puolueessa.[14] Monet uudistuksetkin ovat tulleet puolueeseen järjestöperheen muista osista, erityisesti Vasemmistonuorten, Vasemmistonaisten, vasemmistolaisen ammattiyhdistysliikkeen tai puolueen sivistysjärjestön kautta.[15]

Puolueen jäsenistä yli 60 prosenttia on miehiä. Ikäryhmistä suurin on yli 70-vuotiaat, joita on lähes kolmannes puolueen jäsenistä. Neljäsosa jäsenistä on 61-70-vuotiaita ja neljäsosa 51-60-vuotiaita. Kaikista jäsenistä vain viidesosa on alle 50-vuotiaita. Aivan viime aikoina nuorten, alle 31-vuotiaiden jäsenten osuus on kaksinkertaistunut (yli 5 %). Hajanainen ikärakenne lupaa jatkuvuutta, mutta on myös kova haaste: ei ole helppoa löytää yhteistyö- ja kommunikaatioareenoita jäsenkunnalle, josta osa seuraa vain nettimedioita ja osa monistaa osastonsa kokouskutsut hiilipaperilla.

Jäsenmäärän väheneminen vaikuttaa erityisesti pienillä paikkakunnilla ja maaseudulla, jossa järjestöväki on ikääntynyttä, eikä uusia ihmisiä juurikaan tule mukaan toimintaan. Kymmenen vuoden kuluessa se voi johtaa siihen, että puolueen paikallistoiminta loppuu huomattavassa osassa maata. Suurissa kaupungeissa toiminta on puolestaan aktivoitunut parin viime vuoden aikana ja runsaasti uusia ihmisiä on tullut mukaan. Tätä osoittaa muun muassa uudet puolueosastot, jotka eivät ole sidoksissa asuinalueeseen tai ammattialaan, vaan joiden toiminta on jäsenlähtöistä ja ”uutta vasemmistoa” rakentavaa. Näissä osastoissa toimii etenkin nuoria ja työikäisiä puolueaktiiveja, jotka ovat kiinnostuneita aktiivisemmasta kampanjoinnista, liittoutumisesta kansalaisjärjestöjen kanssa ja ruohonjuuritason osallistumisesta.[16]

Vasemmistoliiton jäsenkuntaan verrattuna myös puolueen kannattajien ikärakenne painottuu jonkin verran ikääntyneeseen valitsijakuntaan, mutta viime vuosina se on onnistunut saamaan jalansijaa myös keski-ikäisten ja erityisesti nuorten parissa. Vaikka peruskannattajakunta on työväenluokkaista (43 %), mukana on merkittävässä määrin myös muiden ammattiryhmien edustajia. Myös ylioppilaskuntavaaleissa vasemmisto on pärjännyt hyvin.[17]

Merkittävä tekijä kasvaneeseen nuorisomenestykseen on puoluetta lähellä olevalla Vasemmistonuoret. Toisin kuin puolue, Vasemmistonuoret on osallistunut näkyvästi mielenosoituksiin, kampanjoihin ja ulkoparlamentaariseen toimintaan. Se on puoluetta radikaalimmin ottanut kantaa myös moniin kiistanalaisiin kysymyksiin, koskien esimerkiksi siirtolaisten oikeuksia, seksuaalivähemmistöjä, ilmastonmuutosta ja huumepolitiikkaa. Sen edustaman toimintalinjan painoarvo on noussut merkittävästi myös puolueen sisällä etenkin viimeisen vuoden kuluessa, mikä näkyy esimerkiksi puolueen johtajien ja keskeisten toimihenkilöiden valinnoissa, kun aikaisemmin johtopaikoille noustiin lähinnä (konsensushakuisen) ay-liikkeen sisältä.

Toinen poliittisen ilmapiirin muutosta heijasteleva ilmiö on akateemisen väen politisoituminen. Uusliberalistisen politiikan kritiikki ja työelämän prekarisoituminen nosti 2000-luvun alkupuolelta lähtien esiin uuden tutkijasukupolven, joka on tehnyt vasemmistolaista analyysiä yhteiskunnan kehityksestä. Viime vuosina on tutkijoilta ja yhteiskunnallisilta keskustelijoilta ilmestynyt myös useita vasemmiston tilaa koskevia kirjoja ja pamfletteja. Samaan aikaan on puolue vuosien tauon jälkeen ryhtynyt rakentamaan yhteyksiä tutkijoihin ja sivistyneistöön, joilta toivotaan analyysiä siitä, miten vasemmisto voisi saada takaisin yhteiskunnallisen aloitteen ja päivittää itsensä 2000-luvulle.[18]

Vastaavaa politisoitumista on tapahtunut myös taiteilijoiden keskuudessa, joskin hitaammin. Monia taiteilijoita pidetään vasemmistolaisina ja vasemmistoliittoa kulttuuri- ja taideystävällisenä puolueena, mutta taiteilijoita on puoluetoiminnassa tai edes sen ulkoreunoilla ollut suhteellisen vähän. Puolue ei ole myöskään hyödyntänyt sellaisia ilmiöitä kuin poliittisen rap-musiikin nousu tai 1970-luvun vasemmistolaisen laululiikkeen uusi tuleminen [19]. Alkuvuodesta 2010 perustettiin kuitenkin vasemmistolaisten taiteilijoiden ja kulttuurialan työntekijöiden toimintaryhmä, joka haluaa uudistaa vasemmistoa taiteen avulla ja tuottaa uusia aloitteita ja näkökulmia poliittiseen keskusteluun.[20]


Tulevaisuus

Vasemmistoliitto elää tällä hetkellä murroskautta ja siksi sen tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Niin kannatuspohjan kuin politiikankin tarkastelu antaa ristiriitaisen kuvan: Puolue on hävinnyt kaikki eduskunta- ja kunnallisvaalit vuodesta 1995 lähtien. Kannatuksen vähittäinen lasku on yhteydessä harjoitettuun politiikkaan, jäsenkunnan vanhenemiseen ja perinteisen osastotoiminnan rapautumiseen. Nämä yhdessä viittaisivat siihen, ettei Vasemmistoliitto ole kyennyt tarjoamaan uskottavaa vasemmistolaista vaihtoehtoa.

Toisaalta viimeisimmät mielipidetiedustelut näyttävät puolueelle voimistuvaa kannatusta nuoremmissa ikäluokissa [21], puolueen aktiiveihin on virrannut paljon nuoria ja vasemmistolaiset ryhmät menestyvät ylioppilaskuntavaaleissa – tämä kaikki lupaisi puolueelle ainakin potentiaalista kannatuksen nousua. Tiede- ja kulttuuriväen mukaantulo, yhteyksien etsiminen sosiaalisiin liikkeisiin ja kansalaisjärjestöihin, yhteistyön syventäminen eurooppalaisten sisarpuolueiden kanssa ja puoluejohdon uusiminen yhdessä monien pienien paikallisten projektien kanssa antavat viitteitä siitä, että Vasemmistoliitolla on mahdollisuus uuteen alkuun, puolueen uudelleenrakentamiseen radikaaliksi punavihreäksi poliittiseksi voimaksi.

Vasemmistoliiton tulevaisuuden kannalta on nyt ratkaisevaa, miten se kykenee uudistumaan ja kiteyttämään agendalleen uusia poliittisia teemoja. Tehtävä ei ole helppo, sillä puolueen kannattajakunta koostuu hyvin erilaisista ryhmistä ja erimielisyyksien rakentavaan käsittelyyn ei ole perinnettä. Sukupolvenvaihdos on toteutettava, sen kaikki ymmärtävät, mutta se pitäisi tehdä karkottamatta vanhaa äänestäjäkuntaa.

Viitteet

1. Kommunistinen puolue ei koskaan osallistunut vaaleihin omalla nimellään, vaan aina SKDL:n osana. Lähes kaikki SKDL:n kansanedustajat olivat kuitenkin myös SKP:n jäseniä.

3. Ks. Patomäki, Arja Alho.

4. Vasemmistoliiton kannattajat, jäsenet ja läheisjärjestöt ovat luonnollisesti olleet mukana erilaisissa läheisiksi kokemissaan kansalaisjärjestöissä, liikkeissä ja mielenosoituksissa silloinkin kun puolueorganisaatio on pitänyt niihin etäisyyttä. Myös puolueen eduskuntaryhmä on toiminut ajoittain radikaalimman vasemmistopolitiikan äänitorvena puolueen linjauksista välittämättä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita eduskuntaryhmän kielteinen suhtautuminen Afganistanin ja Irakin sotiin sekä NATO-yhteistyöhön.

5. SKP/SKDL sai 1940-luvulta aina 1960-luvulle asti noin 20-25 prosenttia äänistä ja 1970-luvulla vielä 17-18 prosenttia.

6. Puolueen kannatus vaihtelee voimakkaasti eri puolilla maata. Puolue on yleisesti ottaen suositumpi kaupungeissa kuin maaseudulla, mutta on kuitenkin vahvin harvaan asutussa Pohjois-Suomessa, jossa se sai vuonna 2007 yli 23 prosenttia äänistä.

7. Hallituskauden päätyttyä ja kentän vaadittua vasemmistolaisempaa politiikkaa erosi puheenjohtajan lisäksi puolueesta ay-siiven johtoa, mm. hallitusyhteistyön arkkitehtinä toiminut entinen puoluesihteeri. Vasemmistoliitosta eronneet ay-johtajat liittyivät sosiaalidemokraatteihin ja perustivat yhdistyksen, jonka tarkoituksena oli vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattisen puolueen yhdistäminen.

8. Vasemmistoliiton esitelehtinen Parempaan maailmaan. Vaihtoehto on olemassa.

9. Ruuth Saila 2009. ”Kannanotto – tavoiteohjelmavertailu vuodelta 2008″. Julkaisematon selvitys.

10. Soikkeli Niina 2009. ”Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän lainsäädäntötyö versus poliittinen tavoiteohjelma 2007-2010″. Julkaisematon selvitys. Osittain tämä selittynee eduskuntaryhmän homogeenisuudella, jolloin tietenkin myös kansanedustajien henkilökohtaiset painopisteet lähenevät toisiaan – ryhmän keski-ikä on suomalaisittain korkea ja Vasemmistoliiton 17 parlamentaarikosta vain kolme on naisia.

11. Periaateohjelmassaan (2007) Vasemmistoliitto tekee eron kapitalismin ja markkinatalouden välille. Samalla se ilmoittaa vastustavansa yksipuolisesti pääoman omistajien etuja ajavaa kapitalismia ja vaatii tilalle ”ekologisesti, sosiaalisesti ja inhimillisesti kestävää” markkinataloutta. Tavoitteeseen päästään, kun markkinat alistetaan kansalliselle ja kansainväliselle demokratialle. Ero ”pahan kapitalismin” ja ”hyvän markkinatalouden” välillä on kuitenkin epäselvä – ohjelmissa ei kerrota, minkä verran markkinatalous saa pelata pääoman pussiin ennen kuin se muuttuu kapitalismiksi.

12. Arvio perustuu Vasemmistoliiton päälehden Kansan Uutisten sekä sen nettiversion tarkastelulle syksyllä 2009.

14. Puolueen ulkopuolelle sijoittuvalla vasemmistolaisella toiminnalla on pitkät perinteet. SKP/SKDL:n yhteydessä toimi omat joukkojärjestönsä mm. lapsille, nuorille ja naisille. Lisäksi vasemmistolaista liikettä lähellä oli useita suuria järjestöjä, joiden toiminta-alueena olivat mm. kulttuuri, raittiustyö, lastensuojelu ja perheiden lomatoiminta. Poliittisesti laajapohjaisia, puolivaltiollisia kansalaisjärjestöjä olivat Suomen Rauhanpuolustajat (Finnish Peace Committee) ja Suomi-Neuvostoliitto-Seura (Finnish-Soviet Friendship Association), joissa kommunisteilla oli määräävä asema.

15. Muista vasemmistojärjestöistä paikoin hyvinkin aktiivisesti toimii erityisesti lapsia ja varhaisnuoria toimintaansa kokoava Suomen demokratian pioneerien liitto SDPL. Sen toiminta on enimmäkseen perinteistä leiri- ja kerhotoimintaa, jossa nostetaan esille vasemmistolle tärkeitä teemoja kuten ympäristönsuojelu, rauha ja kansainvälinen solidaarisuus. Vasemmistofeministinen Vasemmistonaiset on puolueen naisjärjestö ja samalla avoin verkosto niille naisille, jotka haluavat vaikuttaa ilman puolueen jäsenyyttä. Verkoston jäseniksi lasketaan kaikki Vasemmistoliiton naispuoliset jäsenet, joskin varsinainen toiminta on keskittynyt muutamaan kymmeneen aktiiviin ja joihinkin puolueosastoihin. Lisäksi järjestöperheeseen kuuluu vasemmistolaista sivistys- ja opintotoimintaa harjoittava Kansan Sivistystyön Liitto KSL (People’s Educational Association KSL), jolla on myös oma lähiradio. Se lähettää paljon maahanmuuttajille, ikääntyneille ja naisille suunnattuja radio-ohjelmia.

16. Demokratian kannalta ongelmallista on, että puolueen toiminta on ollut hyvin työntekijä- ja luottamushenkilökeskeistä. Jäsenäänestystä on käytetty Vasemmistoliiton historiassa vain kerran. Yksittäisen puolueen jäsenen toiminta- ja vaikutusmahdollisuudet puolueorganisaatiossa ovat rajalliset. Monilla paikkakunnilla kunnallisten luottamustehtävien hoitaminen on vaalikampanjoiden lisäksi puolueen ainoaa toimintaa.

17. Poliittisista suuntauksista vasemmisto oli ainoa, joka syksyn 2009 opiskelijavaaleissa vahvisti asemiaan. Yliopistoissa vaikuttaa sitoutumaton, puoluekannasta ja koulutuspaikasta riippumatta kaikilla vasemmistolaisille opiskelijoille ja heidän paikallisryhmilleen tarkoitettu Vasemmisto-opiskelijat.

18. Vasemmiston historialliset kannattajaryhmät toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina olivat erityisesti teollisuustyöntekijät, pienviljelijäväestö ja maaseudun köyhät väestöryhmät. 1960-luvun opiskelija- ja kulttuuriradikalismin myötä uusvasemmistolainen liikehdintä voimistui Suomessakin ja vasemmistopuolueet alkoivat kiinnostaa entistä enemmän myös älymystöä ja taiteilijoita. Vaikutus kohdistui ensin lähinnä sosiaalidemokraatteihin, mutta 1970-luvun alussa nuorten radikaalien keskuudessa tapahtui voimakas käänne yleisvasemmistolaisesta kulttuuriradikalismista marxilaisuuteen. Suuri osa kulttuuriväkeä ja älymystöä kiinnittyi voimakkaasti kommunistiseen puolueeseen ja erityisesti sen jyrkempään siipeen. Taiteilijoiden ja tutkijoiden asema vasemmistolaisessa liikkeessä oli voimakas aina Neuvostoliiton hajoamiseen ja Vasemmistoliiton perustamiseen saakka. Sosialistisen maailmanjärjestelmän ja suuren ideologian romahtaessa suurin osa älymystöstä ja kulttuuriväestä jättäytyi pois poliittisesta toiminnasta. Toisaalta ehkä myös puolueessa vieroksuttiin näitä ryhmiä, koska ne olivat edustaneet Neuvostoliitolle myötämielistä, kotimaanpolitiikassa kompromissit torjuvaa suuntausta, mikä ei sopinut vasemmistoliikkeelle rakennettavaan uuteen identiteettiin.

19. Esim. kommunistisen puolueen yhteydessä aiemmin toiminut, poliittisia lauluja esittävä legendaarinen suomalainen lauluyhtye Agit-Prop kerää suuria konserttiyleisöjä ja on esiintynyt mm. sosiaalifoorumeissa, mutta vasemmistoliiton tilaisuuksiin sitä ei ole kutsuttu esiintymään.

20. ”Vasemmistotaiteilijat perustavat toimintaryhmän”. KU Viikkolehti 18.12.2009

21. Mielipidemittausten mukaan puolueen kannatus on nuorissa ikäluokissa korkeampi kuin väestön keskuudessa keskimäärin.


Lähteet

Alho Arja: Kovan tuulen varoitus. Helsinki: Like 2009

Borg Sami: Vaalit ja puolueiden kannatus. Suomen poliittinen järjestelmä. University of Helsinki 2007. http://blogs.helsinki.fi/vol-spj/puolueet/vaalit-ja-puolueiden-kannatus/

Kansan Sivistystyön Liitto. http://www.ksl.fi

Patomäki Heikki: ”Beyond Nordic Nostalgia: Envisaging a Social/Democratic System of Global Governance, Cooperation and Conflict”, (35):2, June 2000, pp.115-154

Ruuth Saila: ”Kannanotto – tavoiteohjelmavertailu vuodelta 2008″. Julkaisematon, 2009.

SDPL – Suomen demokration pioneerien liitto: http://www.sdpl.fi

Soikkeli Niina: ”Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän lainsäädäntötyö versus poliittinen tavoiteohjelma 2007-2010″. Julkaisematon, 2009.

Tennilä Esko-Juhani: Sateenkaaresta vasemmalla. Vasemmistolaisen kansanedustajan muistiinpanoja, kevät ja kesä 1995. Helsinki: Otava 1995

Tuominen Laura: ”Towards Building a New Left Alternative – the Crisis of the Left and the Case of the Left Alliance in Finland.” Global Crisis. Resistance, Proposals, Strategies. Transform 5/2009, pp.172-177

Vasemmistoliitto a: Parempaan maailmaan. Vaihtoehto on olemassa.

Vasemmistoliitto b: Very short history of the Left Alliance. http://www.vasemmistoliitto.fi/history/en_GB/history/

Vasemmistoliitto c: Vasemmistonaiset. http://www.vasemmistoliitto.fi/organisaatio/vasemmistonaiset

Vasemmistoliitto d: The Left Road to a Just World. Left Alliance Party Program. http://www.vasemmistoliitto.fi/party_program/en_GB/program/

Vasemmistoliitto e: Tulevaisuuden sosiaalinen Eurooppa. http://www.vasemmisto.fi/politiikka/ohjelmat/971.html

Vasemmistonuoret: Poliittinen ohjelma. 2007. http://www.vasemmistonuoret.fi/?/asiakirjat/poliittinen_ohjelma/

Vasemmisto-opiskelijat. http://www.vasemmisto-opiskelijat.fi

 

 

 

 

1 comment

1 Hallitustaipaleen jälkipyykkiä « Joonas Korhonen { 08.04.10 at 2:39 pm }

[…] välttäminen osallistumalla päätöksentekoon. Toista näkemystä edustavat verkkolehti Megafonin artikkelissa Anna Kontula ja Tomi Kuhanen, joiden mukaan Vasemmistoliiton uskottavuus kärsi hallitustaipaleesta […]

Leave a Comment