Random header image... Refresh for more!

Degrowth-liike Suomessa

Timo Järvensivu & Paavo Järvensivu

Degrowth-liike on monimuotoinen toimijoiden verkosto, jonka yhdistävä peruslähtökohta on yhteiskuntaan pesiytyneen kasvumanian kritiikki. Liike kyseenalaistaa erityisesti talouskasvun hyvinvoinnin lähteenä sekä ikuisen, jatkuvan energian ja materian käytön lisäämiseen perustuvan talouskasvun mahdollisuuden. Laajemmin degrowth’ssa on kyse ympäristön kantokyvyn sekä yhteiskuntien sosiaalisen hyvinvoinnin rajoissa toimivan talouden ja yhteiskunnallisen toiminnan edistämisestä.

Degrowth-liikeen historiaa ja käsitteistöä ovat vetäneet yhteen esimerkiksi Serge Latouche hiljattain suomennetussa kirjassaan Jäähyväiset kasvulle sekä Valerie Fournier artikkelissaan Espaping from the economy: The politics of degrowth. Heidän näkemystensä mukaan degrowth on ensisijaisesti symbolinen ase kasvun tyranniaa vastaan. Tällaista symbolista asetta tarvitaan, sillä kasvusta on rakentunut vahvasti ideologisoitunut ajattelun ja toiminnan järjestelmä, jonka omaksuneina emme kykene näkemään kasvulle vaihtoehtoja:

”The main culprit is not growth itself but the ideology of growth, a system of representation that translates everything into a reified and autonomous economic reality inhabited by self-interested consumers. It follows that to challenge the ”tyranny of growth”, it is not sufficient to call for lesser, slower or greener growth for this would leave us trapped within the same economic logic; rather we need to espace from the economy as a system of representation.” (Lainaus Fournierin artikkelista)

Talouskasvun kyseenalaistaminen ei ole helppoa, koska se on osa länsimaista elämänmuotoa. Esimerkiksi poliitikon vastaus talouskasvun kritiikkiin on usein, että ”emme voi luopua talouskasvusta, sillä se on yhteiskunnan hyvinvoinnin lähde”. Degrowth ei kuitenkaan päästä vastaajaa näin helpolla, vaan pakottaa jatkokysymyksiin: Miksi ja miten talouskasvu on pakollinen hyvinvoinnin lähde? Mitä on se hyvinvointi, jonka tuottamiseen talouskasvu on pakollinen? Entä miten talouskasvu ja ekosysteemin rajat ovat sovitettavissa yhteen?

Eikö kestävän kehityksen käsitteistö riitä? Mitä uutta degrowth tuo tähän keskusteluun? Degrowth-liikkeen näkökulmasta kestävän kehityksen käsite on vesittynyt. Kestävän kehityksen puheissa korostetaan ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen tasapainoa, mutta käytännössä ekologinen ja sosiaalinen kestävyys ovat jääneet talouskasvutavoitteen alle. Esimerkiksi Suomessa Mari Kiviniemen hallitus tavoittelee ”kestävää kasvua” – ei siis kestävää kehitystä – mikä tekee mahdottomaksi tavoitella kestävyyttä, mikäli se sattuisi olemaan (kuten ilmeisesti on) ristiriidassa kasvun kanssa.

Klassisen esimerkin kestävän kehityksen ja degrowthin erosta saamme elintarvikekaupasta. Marketin kauppiaan on helppo myydä meille ”kestäviä”, ”ekologisia” ja ”entistäkin vihreämpiä” kestäviä tuotteita, mutta se mitä kauppias ei meille tule myymään, on: ”Osta vähemmän”. Kuitenkin juuri se, mitä länsimaissa juuri nyt tarvitaan, on tämä jälkimmäinen.

Mutta miten voimme motivoida tällaista kyseenalaistamista nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, jossa ydinvoimaa on pakko rakentaa tai jossa Kreikkaa ja Irlantia on pakko tukea talouskasvun ja hyvinvoinnin turvaamiseksi? Fournier hahmottelee artikkelissaan kasvun kyseenalaistamista tukevia keinoja. Tämä tapahtuu luomalla tiloja, joissa on mahdollista paeta talouden pakkoja. Voimme samalla ”kaapata” niin symbolisesti kuin konkreettisestikin talouden tuotantokoneistoon valjastettuja tiloja taloudesta vapaan hyvinvoinnin käyttöön. Yksi esimerkki talousvapaasta tilasta on Älä osta mitään -päivä, jonka myötä kuluttaja voi konkreettisesti tutustua ajatukseen siitä, minkälaista on toimia talouden merkitysjärjestelmän ulkopuolella ja kuinka hyvinvointia on olemassa myös ilman kuluttamista.

Degrowthin talousteoreettisesta perustasta

Liikkeen talousteoreettinen tausta voidaan jäljittää ekologiseen taloustieteeseen. Keskeisiä ajattelijoita ovat olleet Nicholas Georgescu-Roegen, Herman Daly, Juan Martinez-Alier ja Kenneth Boulding. Herman Daly on kuvannut ekologisen taloustieteen keskeisen perustan tiiviisti esimerkiksi kirjassaan Beyond growth: The economics of sustainable development (1996, Beacon Press). Peruslähtökohdan muodostaa näkemys, jonka mukaan ekosysteemin kantokyky on rajallinen ja tämä tosiasia on huomioitava vahvemmin myös talousjärjestelmän toiminnassa ja taloustieteessä. Talouden koko on siis sovitettava ekosysteemin kantokyvyn sisään.

Ekologinen taloustiede kritisoi voimakkaasti valtavirran taloustieteen lähtökohtaista maailmankuvaa, jossa talous tai markkinat koostuvat ensisijaisesti yrityksistä ja kotitalouksista. Taloustieteilijät toki ymmärtävät, että yritykset ja kotitaloudet eivät ole ympäristöstään irrallisia toimijoita, mutta teoreettisesti tämä ympäristö koostuu vain ”ulkoistekijöistä”, joiden hinnat pitäisi ”sisäistää” markkinahintoihin. Todellisuudessa yrityksiä ja kotitalouksia ei tietysti ole olemassa ilman ympäristöään ja laajemmin ottaen koko ekosysteemiä. Tästä näkökulmasta ympäristöä ei voida pitää vain joukkona talouden ulkoistekijöitä, vaan päinvastoin: talous pitäisi sisäistää osaksi ympäristöön ja laajaa ekosysteemiä.

Kuten Nicholas Georgescu-Roegen klassiseksi muodostuneessa teoksessaan The Entropy Law and the Economic Process (1971) on kuvannut, talous on itsessään avoin systeemi, joka ottaa energiaa ja materiaa ekosysteemistä sekä palauttaa energiaa ja materiaa muokatussa muodossa takaisin ekosysteemiin. Termodynamiikan lakien mukaisesti tässä prosessissa energiaa ei häviä, mutta sen entropia lisääntyy siten, että markkinoiden kautta kulkenut energia ja materia palautuu ekosysteemiin. Tämä palautunut energia/materia on sekä talouden että ekosysteemin kannalta sisäänotettua energiaa/materiaa hyödyttömämmässä muodossa.

Ekosysteemiin virtaa jatkuvasti uutta energiaa, erityisesti aurinkoenergian muodossa. Aurinkoenergian virta ekosysteemiin on käytännössä vakio. Ihminen hyödyntää ekosysteemiin virtaavaa aurinkoenergiaa pääosin välillisesti ekosysteemin energiavarastoista (osin uusiutuvista, osin uusiutumattomista lähteistä), vaikkakin ihminen on oppinut hyödyntämään aurinkoenergiaa suoremminkin. Energian kasvavaan hyödyntämiseen perustuva talous ei voi kasvaa määrättömästi osana tällaista ekosysteemiä, sillä paitsi aurinkoenergian virta myös ekosysteemin kyky ottaa se käyttöönsä ja luovuttaa osa siitä ihmisen ja talouden käyttöön ovat rajalliset.

Edellisinä vuosisatoina ihmisen muodostaman talouden koko on ollut sen verran pieni, että on ollut ymmärrettävää redusoida ekosysteemin rajat taloustieteen piirissä merkityksettömäksi, ”ulkoistekijöiksi”. Nyt kun ekosysteemin rajat ovat tulleet vastaan, taloustieteessäkin on omaksuttava maailmankuva, jossa talousjärjestelmä on ympäristönsä alijärjestelmä. Tästä maailmakuvasta seuraa mm. seuraavia johtopäätöksiä:

  • Ekosysteemi pystyy tarjoamaan vain tietyntasoisen jatkuvan energia- ja materiavirran. Tämä virta asettaa talouden koolle ylärajan, jota talousjärjestelmän kunnioitettava. Teknologinen kehitys voi auttaa meitä hyödyntämään tätä energia- ja materiavirtaa tehokkaammin, mutta energia- ja materiavirran potentiaalinen suuruus on kuitenkin enemmän tai vähemmän annettu.
  • Koska ihminen ei pysty hallitsemaan ekosysteemiä ja sen mahdollistamaa energia- ja materiavirtaa täydellisesti, on talouden hyödynnettävissä oleva energia- ja materiavirran yläraja määriteltävä mieluummin varovaisesti kuin optimistisesti.
  • Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisestä energia- ja materiavirran lähteenä on pitkällä aikavälillä päästävä eroon, koska ne loppuvat kuitenkin ennen pitkää.

Onko talouskasvulla rajat?

Usein degrowth-keskusteluissa törmätään väitteeseen, että taloudella ei ole kasvun rajoja. Tämän väitteen purkaminen ei onnistu, jos tarkastelemme vain bruttokansantuotteen (BKT) kasvua. Bruttokansantuotteen kasvu pitää nimittäin sisällään kaksi komponenttia, joista toinen on ekosysteemin kantokyvyn näkökulmasta hyödyllinen ja toinen ongelmallinen:

  1. BKT voi ensinnäkin kasvaa hyödyllisesti laadullisen kehittymisen kautta siten, että energian ja materian hyödyntäminen tehostuu eli opimme tuottamaan enemmän lisäarvoa yhdestä yksiköstä energiaa/materiaa.
  2. BKT voi kasvaa myös siten, että tehokkuus pysyy samana, mutta energia- ja materiavirta kasvaa määrällisesti. Tällainen määrällinen kasvu on toki mahdotonta pitkällä aikavälillä, kuten edellä on todettu.

Koska bruttokansantuotteen kasvu voi perustua paitsi määrälliseen kasvuun myös laadulliseen kehitykseen, BKT:n kasvu ei sinällään ole talousjärjestelmän perusongelma. Silti BKT:n nykyinen suuruus, saati sen tuleva kasvu, ovat jo nyt kestämättömällä pohjalla, kun katsotaan energian ja materian virtoja. Käytännössä ekosysteemin kantokyky edellyttää nykyisen energia- ja materiavirran pienentämistä. Tämä on hyvin haasteellista, sillä talousjärjestelmän kestävyys ja talouskasvu ovat nykyisin – ja kansainvälisen energiajärjestön IEA:n ennusteiden mukaisesti myös tulevien vuosikymmenien ajan – tiukasti sidoksissa fossiiliseen energiaan. Kuitenkin fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen on jo nyt erityisesti hiilidioksidipäästöjen näkökulmasta kestämätöntä.

BKT:n kasvusta sen määrällisen komponentin osalta (edellä kohta 2) tulisikin kyetä nykytilanteessa luopumaan mahdollisimman pian. Jos tässä ei onnistuta, on vaarana että myös laadullisen kehityksen (edellä kohta 1) mahdolliset hyödyt tulevat syödyksi määrällisen kasvun myötä (tätä voidaan kutsua myös ns. rebound-ilmiöksi). Periaatteessa on mahdollista, että BKT voisi kasvaa jatkossa pelkästään laadullisen kehittymisen myötä. Käytännössä tämä on erittäin haasteellista, sillä tähän mennessä BKT on kasvanut käsi kädessä energian ja materian kulutuksen kanssa.

Suhteellista irtikytkeytymistä on toki tapahtunut: tänään tuotettu euro on vihreämpi kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten tuotettu euro. Silti emme ole kyenneet tekemään talouskasvusta absoluuttisesti aiempaa vihreämpää: globaalit kokonaispäästöt ovat kasvaneet talouskasvun myötä. Todellinen muutos tulee vaatimaan luopumista määrällisestä kasvutavoitteesta.

Ekologisesta kestävyydestä sosiaaliseen kestävyyteen

Ekologinen kestävyys ei ole degrowth-liikkeen ainoa huoli. Kasvupakko liittyy myös sosiaaliseen kestävyyteen. Taloustieteen asiantuntijat muistuttavat meitä mielellään siitä, että hyvinvointivaltion rahoituksen kestävyys vaatii talouskasvua. Silti, kuten edellä on todettu, talouskasvu ei tule onnistumaan ilman ekologisen kestävyyden menetystä. Tästä seuraa, että talouskasvu tulee ennen pitkää johtamaan sosiaaliseen kriisiin ekologisen kriisin kautta. Olemme kohdanneet paradoksin: hyvinvointivaltio on kriisissä ilman talouskasvua ja samalla hyvinvointivaltio tulee ennen pitkää kriisiytymään talouskasvun myötä.

Hyvinvointivaltion riippuvuus edullisesta energia- ja materiavirrasta on kyettävä purkamaan. On löydettävä keinot kohottaa elintasoa sosiaalisin innovaatioin. Osittainen vastaus voi edelleenkin löytyä teknologisesta kehityksestä (energia- ja materiavirran tehokkaammasta hyödyntämisestä), mutta hyvinvoinnin takaamiseen vaadittava muutos edellyttänee erityisesti sosiaalista kehitystä: meidän on opittava elämään paremmin vähemmällä. Tarvitaan kasvupakon aktiivista purkamista.

Hyvinvointi ei onneksi ole riippuvainen pelkästään taloudellisista resursseistamme. Itse asiassa hyvinvointimme monet keskeiset lähteet ovat rahallisen vaihdannan ulottumattomissa – hyvät ystävät, auttavat kädet, henkinen kehitys. Kaikkea ei voi ostaa rahalla. Sosiaalinen hyvinvointi voidaan rakentaa myös yhteiskunnassa, jossa raha on vain vaihdon väline – ei tavoite, jollaiseksi se on nykyisin erityisesti länsimaissa muodostunut.

Degrowth-liikkeen rantautuminen Suomeen

Kansainvälisesti degrowth-liike on saanut 2000-luvulla jalansijaa erityisesti Ranskassa, mutta myös esimerkiksi Espanjassa, Saksassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Kanadassa. Ranskassa degrowthia on ollut edistämässä kaksikin puoluetta, tosin vähäisellä menestyksellä. Tutkijoiden parissa on järjestetty jo kaksi suuren osallistujajoukon saavuttanutta kansainvälistä konferenssia, joista ensimmäinen pidettiin vuonna 2008 Ranskassa ja toinen vuonna 2010 Espanjassa. Seuraavat kansainväliset konferenssit ovat järjesteillä.

Suomeen degrowth-liike rantautui näkyvämmin vuoden 2010 alussa, jolloin perustettiin Suomen degrowth-verkosto ja sen epävirallinen sähköpostilista muutamien keskeisten toimijoiden kesken Luonto-Liitossa. Tästä raportoi mm. Leo Stranius suositussa blogissaan. Ensimmäisten internetissä suomeksi julkaistujen degrowth-artikkeleiden joukossa olivat mm. Laura Tuomisen ja Elina Turusen Megafonissa julkaistu Degrowth-talous: mitä se on ja millaista tuotantoa se voisi tarkoittaa? sekä suomenkielisen Wikipedian degrowthia käsittelevä artikkeli.

Tämän artikkelin kirjoittajat aloittivat oman degrowth-projektinsa ja -bloginsa maaliskuussa 2010 ja liittyivät samalla myös aiemmin aloitettuun Suomen degrowth-verkostoon.

Degrowth-liike sai näkyvyyttä hieman isommin huhtikuussa, jolloin Suomen sosiaalifoorumissa järjestettyä paneelikeskustelua seurasi monisatapäinen joukko. Toukokuussa Ympäristöministeriö ja yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura YHYS järjestivät jokavuotisen Kevätneuvokki-seminaarinsa, jonka aiheena oli tällä kertaa degrowth. Kesäkuussa Helsingissä pidettiin degrowth picnic, joka huomioitiin näyttävästi myös Helsingin sanomien taloussivuilla ja YLE-uutisissa.

Läpimurto laajempaan keskusteluun tuli viimeistään syyskuussa 2010 järjestetyssä Kasvu murroksessa -konferenssissa, joka huomioitiin jälleen näyttävästi Helsingin sanomien taloussivuilla kahden aukeaman jutussa sekä mm. A-studiossa. Kasvu murroksessa -konferenssin yhteydessä julkaistiin myös www-sivusto, joka toimi konferenssin tiedotuskanavana ja on nyt laajemmin degrowth-verkoston käytössä. Konferenssi oli ehkä kansainvälisestikin merkittävin degrowth-tapahtuma vuonna 2010, sillä konferenssiin kokoontui ensi kertaa degrowth-liikkeen keskeiset puolestapuhujat ja tutkijat Serge Latouche (kirjoittanut mm. kirjan Jäähyväiset kasvulle), Tim Jackson (Prosperity without growth) ja Peter Victor (Managing without Growth – Slower by design, not disaster).

Syyskuussa julkaistiin myös keskustelua merkittävästi edistänyt ja konkretisoinut Jarna Pasasen ja Marko Ulvilan monipuolinen lähdeteos Vihreä uusjako (Like 2010). Degrowth-liikettä on arvioitu monissa tiedotusvälineissä, esimerkiksi Voima-lehdessä Pontus Purokurun ja Antti Ronkaisen artikkelissa Laiskaa pilkkaa.

Vuoden 2010 mittaan ja vuoden 2011 alkupuolella degrowthin parissa on järjestetty lukuisia keskustelupiirejä, seminaareja tapaamisia ja myös vaalitilaisuuksia ympäri Suomea. Keskustelua on käyty myös lehtien ja blogien palstoilla. Liikkeen toiminta on usein yhdistetty myös keskusteluun onnellisuuden tavoittelusta ja mittaamisesta sekä bruttokansantuotteen (BKT) korvaamisesta vaihtoehtoisilla mittareilla (esimerkiksi GPI, ISEW).

Degrowth-liikkeen tulevaisuuden näkymät Suomessa

Vuoden 2011 alussa degrowth-liike on onnistunut ainakin tavoitteessaan nostaa aihe keskusteluun. Degrowthista on tullut jopa muotitermi. Degrowth-sähköpostilista tavoittaa jo yli 200 suomalaista. Samalla liikkeellä on muutamia keskeisiä haasteita ratkaistavanaan. Erityinen haaste on siinä, että degrowth kuulostaa terminä enemmän negatiiviselta kuin positiiviselta, vaikka sinänsä degrowtissa pyritään positiivisiin tavoitteisiin – ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään hyvinvointiin. Toisaalta tässä on myös termin voima – kyseessä on symbolinen ase, jonka onkin tarkoitus toimia keskustelun herättäjänä, kyseenalaistuksen välineenä. Termin tilalle on ehdotettu positiivisempiakin uussanoja, kuten englanniksi neogrowth tai suomeksi myötämäki, mutta positiivisuudestaan huolimatta, tai siitä johtuen, tällaiset termit vesittyisivät varsin helposti samalla tavalla kuin on käynyt sanaparille kestävä kehitys.

Degrowth-liikkeen toinen haaste liittyy konkretian puutteeseen: mitä degrowth tuo talouskasvuun perustuvan hyvinvoinnin tilalle? Mitä tarkoittaa ”degrowth-hyvinvointi” ja miten tällainen voidaan rakentaa? Esimerkiksi Serge Latouche, Tim Jackson ja Peter Victor ovat tarjonneet suuntaviivat Kasvu murroksessa -konferenssissa sekä kirjoissaan.

Monia tarkkojakin poliittisia tavoitteita on hahmoteltu, kuten henkilökohtaisia päästökiintiöitä, palkkatyön vähentämistä ja jakamista, suurempia energia- ja materiaveroja, mielikuvamainonnan rajoittamista sekä tiukkaa ilmastolakia, mutta laajempi politiikan kokonaisohjelma ei ole määrittynyt. Tällaisen määrittely voi olla myös haitallista, sillä pohjimmiltaan degrowth’ssa on kyse arvopohjan muutoksesta – talouskasvupakosta vapaan hyvinvoinnin tavoittelusta ja talouden asettamisesta välineen asemaan – eikä vain tietystä keinovalikoimasta. Vaarana on, että yksittäisiin keinoihin keskittymällä emme näe metsää puilta.

Degrowth on yksi verkosto muiden joukossa. Vastaavia tavoitteita löytyy myös esimerkiksi Attacilta, Kohtuus vaarassa -liikkeeltä sekä laajemmin kapitalismia ja globalisaatiota kritisoivista näkökulmista. Kansainvälisesti mielenkiintoinen ja inspiroiva kritiikin lähde on esimerkiksi Adbusters-lehti, jossa on julkaistu monia degrowth-henkisiä artikkeleita ja jopa toimintasuunnitelmia. Yksi tulevaisuuden suunta Suomen degrowth-liikkeelle voisi olla se, että näiden eri toimijoiden ja verkostojen välillä haetaan voimallisemmin synergiaa, niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Degrowth-keskustelu tulee olemaan varmasti myös jatkossa haasteellista. Hyvinvoinnin tarkastelu ilman talouskasvun viitekehystä on haasteellista kulttuurissa, jossa kasvutavoite alkaa olla sisäänkirjoitettu paitsi taloudelliseen toimintaan, myös esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluhin sekä kulttuuritoimintaan. Tilaa ja tukea irtiottoihin taloudesta voimme hakea erityisesti taiteilijoilta ja filosofeilta. Hyvä esimerkki taiteilijoiden mahdollistamasta ajattelun vapauttamisesta on esimerkiksi Toisten puolue.

Filosofi Thomas Wallgren esitti Suomen Attacin organisoimassa neljä erilaista tapaa suhtautua talouspuheeseen, erilaisin vapausastein. Tämä jäsennys on varmasti hyödyllinen myös degrowth-liikkeelle:

1. Osallistuminen. Ensimmäinen vaihtoehto on mennä mukaan talouspuheeseen, mutta niin, että pidetään kiinni kestävistä arvoista. Tästä on kyse, kun esimerkiksi pyritään kehittämään ekologista ja sosiaalista hyvinvointia ja tasa-arvoa painottavia talouslaskumalleja.

2. Immanentti kritiikki. Talouspuhetta voidaan tarkastella myös sisältä käsin: minkälaisia logiikoita ja paradokseja talouspuhe sisältää? Minkälaisiin ratkaisuihin se pitkälle vietynä päätyy?

3. Rajaus. Kolmas vaihtoehto on määritellä talouspuheelle rajat, joiden puitteissa sen annetaan vaikuttaa. Tässä kohtaa on syytä huomioida laajaa kiinnostusta herättänyt käsite ”onnellisuustalous”. Liittyykö tähän käsitteeseen sivuvaikutuksia, joiden myötä onnellisuudesta tehdään mitattava, hallinnoitava ja jopa myytävä kohde? Tulisiko jotain kuitenkin jättää talouden ulkopuolelle?

4. Marginalisointi. Taloutta voidaan myös paeta ja se voidaan jättää omaan arvoonsa. Tällöin yhteiskuntaan syntyy tilaa talouden ulkopuolisille olemisen ja tekemisen tavoille. Talouspuheen ja -ajattelun unohtaminen lienee useimmille näistä neljästä reagointitavasta haastavin. Kun talouden on oikein hyvin sisäistänyt, vaihtoehtojen etsiminen saattaa vaikuttaa mielettömältä.

3 comments

1 Jaakko Stenhäll { 05.05.11 at 8:30 am }

”Taloustieteilijät toki ymmärtävät, että yritykset ja kotitaloudet eivät ole ympäristöstään irrallisia toimijoita, mutta teoreettisesti tämä ympäristö koostuu vain “ulkoistekijöistä”, joiden hinnat pitäisi “sisäistää” markkinahintoihin. Todellisuudessa yrityksiä ja kotitalouksia ei tietysti ole olemassa ilman ympäristöään ja laajemmin ottaen koko ekosysteemiä. Tästä näkökulmasta ympäristöä ei voida pitää vain joukkona talouden ulkoistekijöitä, vaan päinvastoin: talous pitäisi sisäistää osaksi ympäristöön ja laajaa ekosysteemiä.”

En ymmärrä miten talouden ulkoistekijöiden täysimääräinen (tai ainakin riittävä) huomiointi eroaisi tästä ajattelusta noin lopulta. Jos pystymme siirtämään hintoihin hiilidioksidipäästöjen kustannukset (taloudellisesti järjestelmä on jo pystyssä, poliittisestit ei) tai vaikka luonnon monimuotoisuuden katoamisen, olemme menneet jo ihan äärettömän paljon eteenpäin. Tämä saataa toki aiheuttaa talouden notkahduksen (ks. Akateeminen talousblogi: http://blog.hse-econ.fi/?p=431), mutta kasvun rajana se ei ole.

Lisähuomiona sellainen, että talouspuheen marginalisointi kuulostaa ainakin väärältä tieltä. Ulkoisvaikutuksen parempi huomiointi on nimenomaan taloudellisten ajureiden käyttöönottoa (esim. päästökauppa, haittaverot), jotka ovat paitsi poliittisen myös taloudellisen ajattelun keskiössä.

2 r { 06.04.12 at 6:11 pm }
3 Talous « Muutoksen katalyytit { 08.30.12 at 2:56 pm }

[…] Degrowth-liike Suomessa The New Economics Foundation Conscious Capitalism Institute […]

Leave a Comment