02/09
Pääkirjoitus: Hulluja nuo megafonilaiset! PDF Print E-mail

Toimitus

Toiseen numeroomme olemme koonneet erityisesti tutkimukseen ja luokkaan liittyviä artikkeleita. Korostukseen sisältyy aimo annos itseironiaa. Tutkimus, spesifimmin työläistutkimus, on kulkenut verkostoissamme "hyvänä ideana" ja päämäärättömänä keskusteluaiheena aina viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka. Kyse on nimenomaan sellaisesta keskustelusta, jolle halusimme lyödä lopun ensimmäisellä numerollamme ja päätöksenteon teemalla. Ja nyt jälleen sitä samaa tutkimusta!

Lue lisää...
 
Luokkakompositio ja opiskelijan nelosrooli PDF Print E-mail

Joel Kaitila & Jukka Peltokoski

Hardt ja Negri ovat ehdottaneet vastarinnan subjektin nimeämistä moneudeksi. Tällä he pyrkivät viittaamaan kaikkiin, jotka ovat pääoman riiston kohteena immateriaalisen tuotannon vaiheessa.i Kyse on proletaarisesta luokkakäsitteestä, jonka tarkoituksena korvata työväenluokka massoihin ja kansalliseen kokonaisuuteen viittaavana käsitteenä.ii Emme halua "palata" aikaan ennen keskusteluja moneudesta, mutta problematisoimme keskustelun eräitä puolia ja tuomme siihen uusia aineksia.

Lue lisää...
 
Teesejä luokasta PDF Print E-mail
Richard Gunn

Käännös: Joel Kaitila, Lauri Lahikainen & Ville Holopainen

Kysymykset luokkapolitiikasta ovat tehneet jo tovin odotettua comebackia paitsi liikekentällä myös yleisemmällä yhteiskunnallisen keskustelun tasolla. Viimeistään talouskriisin puhjettua on käynyt selväksi, että yhteiskunnalliset vastakkainasettelut tulevat kärjistymään. Jotta vastakkainasettelujen heterogeniaa voitaisiin hahmottaa ja kärjistää nimenomaan luokkaristiriitoina, tarvitaan itse luokkakäsityksen päivittämistä.

Lue lisää...
 
"Englannin työväenluokan luomisen" esipuhe PDF Print E-mail

E. P. Thompson

Käännös: Toimiva yliopisto (http://toimivayliopisto.net/)

Tällä kirjalla on kömpelö nimi, mutta kyseinen nimi palvelee tarkoitustaan. Kirjoitan luomisesta, koska kyseessä on aktiivinen prosessi, jossa tarkoituksenmukaisella toiminnalla on yhtä suuri rooli kuin ehdollistumisella. Työväenluokka ei ole vain syntynyt itsestään jonain tiettynä aikana. Se näytteli osaa omassa luomisprosessissaan.

Lue lisää...
 
Johnson-Forest -tendenssi ja työläistutkimus PDF Print E-mail

Lauri Lahikainen

Ukrainalainen emigrantti Raya Dunayevskaya (Forest) ja Trinidadista Ison Britannian kautta Yhdysvaltoihin päätynyt C.L.R. James (Johnson) perustivat Johnson-Forest -tendenssinä tunnetun järjestön erottuaan poliittisten erimielisyyksien takia trotskilaisesta työväenpuolueesta (SWP). Tendenssi halusi erottautua käsityksistä, joiden mukaan Neuvostoliitto ja muut "sosialistiset" valtiot olisivat olleet työväenvaltioita - edes degeneroituneita sellaisia. Sen sijaan he alkoivat ensimmäisten joukossa puhua valtiokapitalismista "sosialististen" valtioiden yhteydessä. Projekti jäi lyhytikäiseksi. Vuonna 1953 James karkotettiin Yhdysvalloista Englantiin, minkä jälkeen ryhmä hajosi Jamesin ja Dunayevskayan erimielisyyksien takia vuonna 1955.

Lue lisää...
 
Campus Commune PDF Print E-mail

Lauri Lahikainen & Antti Ronkainen

Uuden yliopistolain vastustuksesta syntynyt yliopistoliike on toiminut valtakunnallisesti alkuvuoden ajan. Nyt on kuitenkin tarkemman reflektion aika. Uskomme, että liike kehittyy dokumentoimalla, tutkimalla ja jakamalla yhdessä onnistumisiaan, epäonnistumisiaan ja kokemuksiaan.

Lue lisää...
 
Arvostus ja vastarinta PDF Print E-mail
Beverley Skeggsin haastattelu

Käännös: Mikko Jakonen

Minulla oli kunnia tavata Beverley Skeggs tätä haastattelua varten Tottenham Court Roadilla Paperchasen kahvilan mukavissa nojatuoleissa, cafe latten parissa. Professori Beverley Skeggs on eturivin brittiläinen yhteiskuntaluokan asiantuntija, ja hänen laaja tuotantonsa on korvaamaton resurssi kenelle tahansa feministille, joka on kiinnostunut sukupuolen, kulttuurin ja symbolien yhteisvaikutuksesta, kun identiteettejä rakennetaan, vakiinnutetaan ja haastetaan. Haastattelun litterointi ei tee oikeutta professori Skeggsin innokkuudelle, välittömyydelle, huumorille ja lämmölle, jotka tekivät haastattelukokemuksesta erittäin miellyttävän ja informatiivisen.

Lue lisää...
 
Kritiikki vastahegemonisena interventiona PDF Print E-mail

Chantal Mouffe

Kääntänyt: Janne Hernesniemi

Chantal Mouffe kritisoi artikkelissaan Negrin, Hardtin ja Virnon poliittista teoriaa vetäytymisestä vallan haltuunoton edessä. Näiden "moneuden teoreetikoiden" ongelmana on poliittisen projektin ymmärtäminen eksoduksen, pakenemisen termein, Mouffe esittää. Pakenemisen ja vetäytymisen sijaan on pyrittävä vallan solmukohtien valtaamiseen. Tämä puolestaan merkitsee vallalla olevan hegemonisen järjestyksen symbolisten perustusten purkamista ja uudelleen artikulointia sekä sitoutumista olemassa oleviin instituutioihin. Moneuden teoreetikoiden vaalima ajatus moneuden "absoluuttisesta demokratiasta" suvereenin vallan tuolla puolen ei Mouffen mukaan huomioi poliittisen antagonistista ulottuvuutta. Radikaali poliittinen projekti ei voi tähdätä lopulliseen sovitukseen, poliittisten vastakkainasetteluiden ylittämiseen. Politiikka on hegemonista kamppailua, jossa toisilleen vastakkaiset hegemoniset vaatimukset pyrkivät ruumiillistamaan universaalia ja määrittelemään yhteiskunnallisen elämän parametrejä.

Lue lisää...
 
Kiina kriisissä: syy paniikkiin? PDF Print E-mail

Gongchao.org

Käännös: Markus Termonen

Kiinalainen työläinen on yleinen syntipukki silloin, kun puhutaan työpaikkojen menetyksistä länsimaissa. Kiinnostavalla tavalla kuitenkin myös Kiinan sisäisesti eräs työläisryhmä näyttäytyy syntipukkina, nimittäin siirtotyöläiset. Osin tästä syystä julkaisemme Megafonissa ensimmäistä kertaa "myyttistä" kiinalaista työläistä käsittelevän artikkelin. Sen näkökulmana on urbaanien ja siirtotyöläisten kamppailujen lisäksi Kiinaakin rajusti kohteleva talouskriisi.

Lue lisää...
 
Uusliberalismin lyhyt elämä PDF Print E-mail

Mikko Jakonen

Uusliberalismi on ollut kenties käytetyin sana viime vuosien poliittisissa keskusteluissa. Erityisesti vasemmisto on nimennyt viime vuosikymmenten poliittis-taloudellisten muutosten taustapiruksi tämän epämääräisen ideologian. Sen seurauksena sanotaan ammattiliittojen menettäneen voimansa, luokkajaon palanneen valtaan ja globaalin sodankäynnin kääntyneen rikkaiden valtaa pönkittäväksi edunturvaamiseksi. Alun perin brittiläinen marxilainen tutkija David Harvey (s.1935) syyttää kirjassaan Uusliberalismin lyhyt historia uusliberalismia kaikesta tästä ja muustakin, mutta esittää myös faktoja koskien tätä "rikkaille" uusia vapauksia lupaavaa politiikkaa.

Lue lisää...
 
Ketä vasemmisto enää kiinnostaa? PDF Print E-mail

Jukka Peltokoski

Aluksi: En puhu vasemmistosta spesifisti Vasemmistoliittona, vaan yleisemmin, ja kieltämättä varmasti myös epämääräisemmin.

Lue lisää...
 
Leninismistä PDF Print E-mail

Toimitus

Megafonin ykkösnumero synnytti odotettua polemiikkia, ehkä vähän paniikkiakin. Hyvä! Ilmeisesti siis ainakin jotkut lukevat lehteä. Ei ole ylipäätään ensimmäinen kerta, kun Megafoni asettaa itsensä liikekentän harmaille vyöhykkeille ja epämukavuusalueille avatakseen uutta keskustelua. Vanha koira osaa yhä temput.

Lue lisää...