Antti Ronkainen & Lauri Lahikainen

"Miten meidän tulisi yrittää ymmärtää kapitalismin viimeisintä kriisiä? Varmastikin meidän pitää perehtyä siihen ja analysoida sitä yksityiskohtaisesti, ei vain paikallisesti tai kansallisesti vaan koko maailman tasolla. Se ei kuitenkaan vielä riitä. Samaan aikaan meidän pitää ymmärtää, ettei kapitalismin kriiseissä ole mitään uutta. Monet ovat tunnistaneet, analysoineet ja käsitelleet teoreettisesti niiden syklisiä ja tuhoisia ilmestymisiä kauan ennen kuin me päädyimme tähän kysymykseen. Tämän käsittäminen tarkoittaa myös sen käsittämistä, että on välttämätöntä opiskella edeltäjiemme selvityksiä, jotta on mahdollista hyötyä niistä ja rakentaa lisää niiden perustalle. Jos tehtävänä on järjestelmän kumoaminen, se on pakko myös ymmärtää. Tietämättömyyden palkka on epäonnistuminen." - Anwar Shaikh (1978, 240).

Joel Kaitila, Lauri Lahikainen & Jukka Peltokoski

Viittaat talouskriisin syitä käsittelevissä analyyseissasi teoriaan voiton suhdeluvun laskutendenssistä. Erityisesti viittaat 1970-luvulta alkaneeseen reaalipalkkojen alentumiseen sekä tästä johtuvaan kulutuksen luottopohjaistumiseen. Voisiko analyysiasi edelleen täsmentää? Onko mahdollista hahmotella - Amerikan tilannetta koskevien tilastojen pohjalta - toimialakohtaisia eroja siinä, miten tendenssi on toteutunut? Missä muodossa se on toteutunut eri sektoreilla ja millaisissa rytmeissä? Näetkö sektorien välillä voittajia ja häviäjiä?

Janne Hernesniemi

Merkittävää osaa nykyistä talouskriisiä käsittelevistä analyyseista on leimannut yksipuolinen ja historiaton keskittyminen kriisin teknisiin yksityiskohtiin. Näin vaikuttaa olevan asianlaita erityisesti suomalaisessa keskustelussa - myös vasemmiston sisäisissä debateissa, joissa osapuolet ovat tyytyneet lähinnä toistelemaan markkinoiden säätelyn palauttamisen tärkeyttä sekä elvytyksen merkitystä kriisin jälkihoidossa. Nämä argumentit eivät laadullisesti juurikaan poikkea oikeiston ehdotuksista, vaikka ovatkin yhteiskuntavastuullisen eetoksen sävyttämiä. Tämä poliittinen mielikuvituksettomuus on ollut nähdäkseni osaltaan seurausta siitä, ettei vasemmisto ole kyennyt artikuloimaan kriisin luokkakantaista ulottuvuutta, eikä toisaalta tunnistamaan kriisiin johtaneen uusliberalistisen kehityksen luokkaperustaista strategiaa, vaikka uusliberalismin kriisi sinänsä onkin rekisteröity.

Markus Termonen

Globaali talouskriisi on nostanut jälleen esiin vanhan kamppailutaktiikan: tehdasvaltaukset eri muodoissaan. Kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö jo senkään vuoksi, että tuotannon itsehallinnon tavoite on aina kuulunut olennaisena osana vasemmistolaiseen politiikkaan. Kriisiaikoina taktiikka on kuitenkin usein korostunut, kuten esimerkiksi 2000-alun konkurssin partaalla olleessa Argentiinassa, jossa työläiset alkoivat itse hallita monia konkurssiin menneitä yrityksiä. Tehdasvaltausten tavoitteena ei kuitenkaan välttämättä ole tuotannon itsehallinto. Pyrkimyksenä voi olla pelkästään esimerkiksi vaatimus saada asianmukaiset kompensaatiot irtisanomisista tai tehtaan johdon painostaminen jatkamaan yrityksen toimintaa.

Joonas Laine ja Miika Salo

Nykyhetki ei ole ensimmäinen kerta kun vasemmiston alennustila yhdistyy kapitalismin kriisiytymiseen. Kapitalismin kriisi, ensimmäisen maailmansodan syttyminen ja vasemmiston kykenemättömyys toimia sotaa vastaan antoivat vuonna 1914 Vladimir Uljanoville paljon mietittävää. Seuraavien kolmen-neljän vuoden aikana hän kävi läpi mittavan poliittisen ja intellektuaalisen prosessin, jonka aikana hän mietti uusiksi teoreettisia lähtökohtiaan ja tutki kapitalismia maailmanjärjestelmänä. Vallitsevien olosuhteiden strateginen analyysi antoi mahdollisuudet vastata tilanteen esille nostamiin kysymyksiin. Me tunnemme myöhemmän kehityskulun, mutta tuolloin oli vielä mahdollisuudet vaikuttaa kehityksen suuntaan, eikä Leniniä voi syyttää yrityksen puutteesta. Eräs tärkeä osa-alue Leninin analyysissä - joka antoi eväitä luovaan tarttumiseen avautuvaan tilaisuuteen - oli finanssipääoman kritiikki.

Markus Termonen

2000-luvun vaihteessa monissa Etelä-Amerikan valtioissa nousi taloudellisen kriisin ja yhteiskunnallisten liikkeiden yhteisvaikutuksesta valtaan vasemmistolaisia tai keskustavasemmistolaisia hallituksia. Näistä yksi eniten huomiota saanut tapaus on Venezuela, jossa osittain oikeistolaisen opposition aiheuttama talouskriisi vain radikalisoi Chávezin hallinnon bolivarilaista projektia. Verrattuna Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan nykyinen globaali talouskriisi on vaikuttanut Etelä-Amerikkaan pienellä viiveellä, ja monissa maissa keskustavasemmistolaisten hallitusten vallassaolo on pehmentänyt yhteiskunnallisten liikkeiden reaktioita. Venezuelassa sosialismin rakentaminen jatkuu edelleen, samalla kun joissain muissa Etelä-Amerikan valtioissa keskustavasemmisto on joutunut luovuttamaan aloitteen oikeistolle.

Pontus Purokuru

Michael Hardtin ja Antonio Negrin manifestit Imperiumi (2000) ja Multitude (2004) kertoivat autonomian suuren tarinan ja määrittelivät globalisaatiokriittisen liikkeen yhden sukupolven. Kymmenen vuotta myöhemmin trilogia päättyy Commonwealthiin. Imperiumin ja moneuden välistä kamppailua artikuloidaan nyt yhteisvaurauden ja vertaistuotannon käsitteillä.

Toimitus

Yhdeksän kohdan tie ekososialismiin.