Työväentutkimus-vuosikirja 2010: Aktivismi

Vuosikirjan päätoimittajaksi on vaihtunut Anu-Hanna Anttila, ja vaihdos näkyy positiivisesti  uudistuneessa ulkoasussa (Megafonistakin tuttu vaaleanpunainen väri) ja vuosikirjan aiheiden kirjossa. Aikaisemmin leimallisesti historiantutkimukseen keskittyvän vuosikirjan aiheissa on nyt enemmän myös lähihistoriaan, nykyisyyteen ja työväenliikkeen aatesuuntauksiin liittyviä artikkeleita. Tämä on oikea linja, sillä työväen ja työväenliikkeen tutkimuksen ei pitäisi olla vain historian tutkimista.

Nykyisyyden tutkimusta edustaa “Arkipäivän aktivismi ja vastademokratia” -pääkirjoituksen lisäksi Eeva Luhtakallion artikkeli “Demokratian haasteet ja politisaatio”. Anu-Hanna Anttila pohtii suomalaisen aktivismin perinteisesti vahvaa institutionalisoitumista mobilisaatio/järjestäytyminen/institutionalisoituminen -kaavan kautta, joka on toteutunut myös monien niin sanottujen uusien liikkeiden kohdalla. Toisaalta jonkinlaista katkosta kansalaisten ja liikkeiden välillä edustavat poliitikkojen ja järjestöjohtajien taloudelliset kytkökset liike-elämään ja johtamiinsa järjestöihin, sekä näiden samaisten tahojen pyrkimykset ”aktivoida kansalaisia”, mikä voi johtaa kansalaisten lisääntyvään epäluottamukseen. Anttila nostaa esille Pierre Rosanvallonin vastademokratia -käsitteen, jossa kansalaiset tuottavat vastavaltaa tärkeiksi kokemistaan asioista sen sijaan, että vaikuttaisivat itselleen vieraiden järjestelmien puitteissa.

Eeva Luhtakallio jatkaa artikkelissaan Rosanvallonin jalanjäljissä kysymällä demokratian toimivuutta ja tilaa ns. kypsissä demokratioissa, oman tutkimuksensa kohdalla Ranskassa ja Suomessa. Karkeasti ottaen Ranskassa kansalaisyhteiskunnan vastademokratia ja hallinto eivät juuri kohtaa, Suomessa sen sijaan ei osata politisoida asioita ja julkista tilaa, minkä johdosta kangistutaan helposti kaavoihin. Suomessa väitellään Luhtakallion mukaan teknisistä yksityiskohdista ennalta määriteltyjen ja annettuina otettujen välttämättömyyksien viitekehyksessä, ranskalaisissa kiistoissa sen sijaan muotoillaan määritelmiä uudelleen ja pyritään luomaan erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen avoimia viitekehyksiä.

Aktivismi-teemaa jatkaa Leena Ahosen suomalaisen kehitysmaaliikkeen historiasta kertova artikkeli “Etelän veteraanit”, Mikko Pollarin työväenliikkeen seksuaaliradikaaleista kertova artikkeli “Lemmen salaisuuksien äärellä” sekä Kati Launiksen artikkeli työläisnaisliikkeen aktiivi Hilja Pärssisestä. Työväenliikkeen aatehistoriaa valottaa Miika Salon artikkeli Kropotkinin anarkismista. Perinteisempi historiakatsaus on Hannu Itkosen artikkeli punaisten siunaamisesta Varkaudessa vuonna 1918.

Esiteltävien opinnäytteiden kirjo kattaa muun muassa SKDL:n naiskansanedustajat, Kuokkavierasjuhlat, Aleksandra Kollointain sekä suomalaisen talonvaltausliikkeen varhaishistorian. Kirja-arvosteluista mainittakoon Martti Siisiäisen arvostelu Tuomas Yli-Anttilan väitöskirjasta Politiikan paluu ­- Globalisaatioliike ja julkisuus sekä Raimo Blomin arvostelu Jan Erolan toimittamasta Luokaton Suomi -kirjasta. Jälkimmäisessä Blom toteaa Luokaton Suomi -kirjan päivittävän tietämystä yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja luokkarakenteesta, mutta jättävän luokkateorian kehittämisen sekä luokkatilanteen, luokkakokemuksen ja luokkatietoisuuden analyysin käsittelynsä ulkopuolelle. Ehkä tätä samaa kritiikkiä voisi hieman yleistää koskemaan koko Työväentutkimus -vuosikirjaa. Se tarjoaa hyvän vuosipaketin työväenliikkeen, työväen historian ja yliopistojen tutkimuksesta, mutta ei edusta kovin poliittista työväentutkimusta eikä pysty kattamaan koko työväen ja työväenliikkeen aktivismin kirjoa.