





Mario Tronti
Käännös: Kalle Seppä
Mario Trontin ”Luokka ja puolue” vuodelta 1964 käsittelee klassista työväenluokkaisen politiikan ongelmaa: luokan ja puolueen suhdetta. Tronti korostaa tarvetta ymmärtää tämä suhde peruuttamattomasti ristiriitaisena konkreettisen politiikan yhteydessä. Ainutkaan työväenpuolue, Tronti haastaa, ei tule koskaan olemaan kykeneväinen edustamaan koko työväenluokan intressiä. Tämä ei kuitenkaan halvaannuta puoluetta, vaan päinvastoin pakottaa sitä eteenpäin. Tronti siis edellyttää puolueelta kykyä liikkua luokkatilanteen ristiriitojen mukana sen poliittisen toiminnan ehtona.
huhtikuu 11, 2010 No Comments
Katariina Mäkinen
Haastattelussa keskustellaan Riikka Taavetin tutkimasta Marxist-Feministerna -ryhmästä ja sosialistisen feminismin kysymyksistä sekä 1970-luvulla että tämän hetken politiikassa. Riikka Taavetti on poliittisen historian opiskelija ja Vasemmistonuorten pääsihteeri.
huhtikuu 11, 2010 1 Comment
Jouko Kajanoja
Kansalaispalkan ja perustulon tulee olla punavihreän ohjelman keskiössä. Se kertoo ihmiskäsityksestä. Talouspoliittinen eliitti pitää ihmistä kepillä ja porkkanalla ohjattavana ötökkänä. Punavihreän käsityksen mukaan ihminen on yhteistä rakentava sosiaalinen eläin, kunhan siihen luodaan edellytykset. Yksi edellytyksistä on kansalaispalkka ja perustulo. Ne eivät synny hetkessä, mutta rakentaminen on aloitettava nyt.
[Read more →]
huhtikuu 11, 2010 3 Comments
Tero Toivanen
Kaupungista on rakennettava ihmisten koti. Kaupungissa elämme, teemme työtä, liikumme ja toteutamme itseämme. Se millainen kaupunki on, määrittää sen millaisia me itse olemme. Kamppailu siitä, millaisessa kaupungissa haluamme elää, on kamppailua paitsi siitä, millaisia haluamme olla myös millaisiksi haluamme tulla.
huhtikuu 11, 2010 2 Comments
Anna Kontula & Tomi Kuhanen
Vasemmistoliiton vähittäistä näivettymistä on ennusteltu aina puolueen perustamisesta lähtien. Arvio on saanut tukea tasaisesti laskevasta vaalikannatuksesta, mutta varsinkin viime vuosilta on nähtävissä myös päinvastaisia merkkejä. Väitämme, että puolue elää parhaillaan suurinta murrostaan sitten perustamisensa. Se on pyrkimässä vanhaa puolustavasta linnakkeesta radikaaliksi vaihtoehdoksi vallitsevalle oikeistohegemonialle.
huhtikuu 11, 2010 1 Comment
Teppo Eskelinen
Nykyinen maailmantaloudellinen tilanne pakottaa vasemmiston palaamaan peruskysymysten äärelle. Ensinnäkin on välttämätöntä puhua kapitalismista juuri kapitalismin ydinkäsittein. Toiseksi on välttämätöntä kysyä, mitä nämä ydinkäsitteet, kuten pääoma ja työ, tarkoittavat nykyaikana. Juuri pääoman äärimmäisen nopea liike sekä liikakasautuminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa pääomaa täytyy suitsia tehokkaasti.
[Read more →]
huhtikuu 11, 2010 1 Comment
Juho Lindman
Elinkeinoelämän Valtuuskunta (EVA) julkaisi syksyllä 2009 Teppo Turkin kokoaman ”suomalaisen tietoyhteiskuntamallin” kuolinilmoituksen ja tulevaisuuspaperin Nykyaikaa etsimässä. Turkki kirjoittaa osuvasti esipuheessaan, että ”Tietoyhteiskunta-käsite on Suomessa ollut jo aikoja kaluttu luu, jotenkin ontto ja merkityksistä tyhjentynyt. Moni on halunnut koko sanasta eroon”.
huhtikuu 11, 2010 1 Comment
Öljyhuippu (peak oil) on siirtynyt hypoteesien maailmasta tosiasiaksi. Vuodesta 2005 lähtien – alkaen kolme vuotta ennen finanssikriisiä – maailman öljyntuotanto on ollut hienoisessa laskussa. Pikkuhiljaa huipun ohittaminen alkaa näkyä talouspoliittisessa maisemassa.
huhtikuu 11, 2010 1 Comment
Degrowth-ajattelu haastaa talouskasvuun pyrkivän politiikan. Se pyrkii luomaan poliittista tilaa keskustelulle ja esityksille vaihtoehtoisista talousmalleista maailmassa, jossa materiaalisen kulutuksen ja tuotannon rajat on jo ohitettu. Degrowth-käsite (suom. esim. miinuskasvu) haastaa muun muassa ekonomismin (luonnon ja ihmisten suhteiden markkinaistamisen) ja kasvufetissin (usko, että minkä tahansa talouden pitäisi kasvattaa sen vaihdon ja tuotannon arvoa kriisin tai katastrofin välttämiseksi). (Degrowth.net 2009a.)
huhtikuu 11, 2010 3 Comments
Jukka Peltokoski
Sosialistisen blokin murruttua vasemmiston strategiaa on vaivannut skitsofreenisuus. Yhtäältä ay-vetoinen palkkakilpailu, toisaalta kulttuurivasemmiston humaanit arvot. Yhdellä kädellä on otettu, toisella aneltu. Epäpyhän allianssin puitteena on toiminut kapitalismianalyysin ja antagonismin korvautuminen ihmiskasvoisen markkinatalouden vaateella.
huhtikuu 11, 2010 1 Comment