Uuden ajan avaruususkonnon cd:ltä löytyvä kappale ”Jallupullo ja megafoni” oli Megafonin 10-vuotisjuhlabileissä (Vakiopaineessa 20.2.) yksi illan ehdottomista hittibiiseistä. Se on yhtäältä taisteluhuuto ”fasistista kylmäveristä järjestelmää” vastaan ja toisaalta jaloviinan ylistyslaulu. Tietenkin suomalaisen underground-rapin perusominaisuuksiin kuuluvilla ”gangsta-vinkunoilla” varustettuna. ”Nyt jos joskus Megafonille on käyttöö […] kansan kollektiiviseksi heräämiseksi”, kuten Uuden ajan avaruususkonto (eli Jodarok ja Jontti) julistaa. Vailla legitimiteettiä oleva poliittinen eliitti joutuu biisin huipennuksessa ”kansalaispidätyksen” kohteeksi. Megafonin toteuttama kansankiihotus on tehonnut.

Uuden ajan avaruususkonnon cd levy ansaitsee maininnan blogissamme myös kokonaisuutena. Lyriikallisesti se on yhdistelmä salaliittoteorioita, UFO-havaintoja, katu-uskottavaa urbaanin kokemusmaailman läpikäyntiä, perustavanlaatuista pohdintaa todellisuuden olemuksesta sekä ideologiatonta antagonistista politiikkaa. Kaiken kruunaa perusmaterialistinen käsitys todellisuudesta. ”Elämä on pelkästään käteistä ja huoria” (tietenkin NWA-samplella varustettuna) – ei siksi, että tämä olisi sovinistinen kannanotto, vaan siksi, että palkkatyön yhteiskunnassa elämä on huoraamista. Tämä on fakta, ei moraalinen käsitys.

Musiikillisesti Uuden ajan avaruususkonto sopii hyvin suomalaisen underground-rapin jatkumoon olematta pelkkää gangstarap-pastissia. Jontin ja Shakan edelleen kuuntelua kestävään ”Rata-äänitteeseen” (2007) verrattuna Uuden ajan avaruususkonnon levy ei merkitse suurta poikkeamaa, korkeintaan sävyjä ja variaatiota on tullut lisää. Löytyy sekä timantinkovaa gangstaa että letkeämpää fiilistelyä. Fiittaamaan päässeet (mm. K-Rino, OG Ikonen ja Stig Dogg) ovat kaikki perusteltuja valintoja. Bonusbiiseistä ”Luodista päähän” on aiemmin tuttu tasokkaalta Redrum 187 -kokoelmalta.

Mitä tulee salaliittoteorioihin, se ei tietenkään ole suomalaisessa rapissä uusi teema (vrt. Steen1: Salaliittoteoria). Teemaa ei voi kuitenkaan korostaa tarpeeksi. Ei siksi, että foliohattupäiset teoreetikot olisivat aina oikeassa, vaan siksi, että koskaan ei voi riittävästi korostaa, että käsitys politiikasta avoimena prosessina on tuhottava. Salaliittoteorioissa on aina vähintään hitunen enemmän totuutta kuin käsityksessä siitä, että demokraattisessa järjestelmässä ei ole likaisia salaisuuksia. Joskus vainoharhainen salaliittoteoria on valitettavasti realismia – olkoonkin, että Jontin ja Jodarokin läppä vapaamuurareista ynnä muista vetää tietoisesti överiksi. Lisäksi usein se, mitä nimitetään halveksuvasti ”salaliittoteoriaksi” on itse asiassa vain kysymysten, ei hypoteesien esittämistä – ja kiinnostavia kysymyksiä ei ole koskaan liikaa.

Uuden ajan avaruususkontoa ja meidän poliittista projektiamme yhdistää erikoisella tavalla myös tietty kansankielisyyden välttäminen. Ei siksi, että vaikea ymmärrettävyys olisi itsetarkoitus, vaan siksi, että mahdollisimman yleisen ymmärrettävyyden sijasta keskeistä on sisältö, joka tavoittaa jotain uutta, antaa nimen tapahtumalle. Kieltämättä joskus – aivan kuten Jontin ja Jodarokin läpissä – tapahtuu ajautumista tiettyjen sanojen käyttöön vain koska ne kuulostavat ”makeilta” (kuten kappaleessa ”Inseminaatio intentio”). Jontin ja Jodarokin haastattelu esimerkiksi Basson numerossa 6/2008 varmasti myös vahvistaa tällaista vaikutelmaa. Kuitenkin mielummin näin päin kuin sanoman kohdistaminen ”kansalle”, jota ei ole vuosikymmeniin enää ollut olemassa.

Uuden ajan avaruususkonnon cd summaa hyvin Megafonin poliittisen projektin, mistä hatunnosto. Älkäämme unohtako Jontin ja Shakan keikkaa Tampereen filmijuhlien Tags ’n’ Beats -tapahtumassa 7.3.2009!

www.3rdrailmusic.fi

Kirjan julkistamistilaisuus 6.3.2009 klo 17
Uusi ylioppilastalo, Mannerheim-sali (5. Krs), Mannerheimintie 5 A

[Read more →]

Vihreä puolue herättää mielikuvia edistyksestä ja vastuullisuudesta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana siitä on kehittynyt aikuisen mitat täyttävä, uskottava ja menestyvä puolue.

Syynä vihreiden kannatuksen tasaiselle kasvulle on ollut puolueen aloitekyky eurooppalaisen yhteiskuntakehityksen suhteen. Työvoimavaltaisista ja paljon siirtotyövoimaakin tarvinneista tehdastöistä ollaan siirrytty kohti jälkiteollista tietoyhteiskuntaa, jossa korkeasti koulutettu ja monikulttuurinen työvoima on noussut avainasemaan.

Juuri kaupunkien tietotyöläiset, kuten tutkijat sekä media- ja palvelusektorin työntekijät, ovat vihreän puolueen tärkein tukijalka. Toisin kuin vasemmisto, se on tunnistanut näiden kokeman epävarmuuden ja pyrkinyt tarjoamaan siihen poliittisia ratkaisuja. Tämä tuo vihreät entistä selkeämmin etupolitiikan tekijäksi.

Hallituksessa vihreiden politiikka on kuitenkin ollut toistuvasti ristiriitaista. Vihreiden kannattajien arvojen ja hallitusohjelmien välillä on ollut jännitteitä. Tämä tuli näkyväksi puolueen erotessa hallituksesta vuonna 2002 hallituksen päätettyä ydinvoiman lisärakentamisesta. Asetelma toistuu nyt kun vihreät on jälleen hallituksessa, joka puoltaa ydinvoiman lisärakentamista ja on avannut entistä myönteisemmän NATO-keskustelun.

Vihreillä on ongelmia myös etupolitiikassa. Tästä kielii puolueen kyvyttömyys ilmaista selkeätä kantaansa Lex Nokiaan ja uuteen yliopistolakiin. Nämä lakimuutokset ovat ristiriidassa vihreiden keskeisen kannattajajoukon, tietotyöläisten, intressien kanssa.

Lex Nokiaa on syytetty yrityksestä kaventaa työntekijöiden oikeuksia ja rajoittaa vapaata tiedonvälitystä. Asiantuntija Jyrki Kasvin ja oikeusministeri Tuija Braxin huolesta riippumatta Vihreät näyttävät seisovan tämän perustuslaillisesti epäilyttävän lain takana.

On aiheellista pelätä, että vihreät tulevat puoltamaan myös nopeasti toteutettua yliopistolain uudistusta. Tällä lakiuudistuksella pyritään takaamaan se, että yliopisto vastaa entistä tehokkaammin tietoyhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Uudistuksen kääntöpuoli on mahdollinen oppiaineiden ja yksiköiden – kenties jopa yliopistojen – lakkauttaminen ja keskinäinen kilpailuttaminen.

Vihreiden linjaus jatkaa puolueen strategiaa hallituksessa pysymiseen: lakia kritisoidaan muodollisesti, mutta suurin osa eduskuntaryhmästä äänestää lopulta sen puolesta. Tekemällä kannattajakuntansa etujen kanssa ristiriitaista politiikkaa, vihreät riskeeraavat kannattajiensa tuen. Vihreiden keskeisiltä äänestäjäryhmiltä ei jää huomaamatta heidän etujensa vastainen politiikka näin keskeisissä kysymyksissä.

Kun yliopistolakimuutos tulee eduskunnan käsittelyyn, on vihreiden tehtävä valinta hallituksessa jatkamisen ja kannatuspohjansa välillä. Puheenjohtajaksi pyrkivän Anni Sinnemäen on osoitettava poliittista rohkeutta ja pelattava kädessään oleva vihreä kortti eli pyrittävä kaatamaan lakiuudistukset kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla.

Vihreiden on lunastettava asemansa tietotyöläisten ja opiskelijoiden poliittisena kotina. Puolustamalla äänestäjiään vihreät voivat osoittaa kasvaneensa varteenotettavaksi etupoliittiseksi toimijaksi.

Lokakuussa 2008 Megafoni-verkkolehdessä julkaistiin Heikki Keson artikkeli ”Paljon melua tyhjästä”, joka ennakoi Sata-komitean tuloksia. Vuoden 2009 alkupuolella julkistettujen tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että Sata-komitean aikaansaannokset tulevat olemaan pitkälti Megafonin artikkelin mukaisia. Toki joitain positiivisia uudistuksia on tulossa, kuten työmarkkinatuen tarveharkintaisuuden poistaminen, mutta joka tapauksessa kyse on kaikesta muusta kuin paljon hehkutetusta perustavanlaatuisesta sosiaaliturvaremontista.

Osittain tähän on myös vaikuttanut taloustilanteen muuttuminen: hallitusohjelma on peräisin keväältä 2007, jolloin vielä elettiin kasvun aikaa. Muista vaikuttavista tekijöistä ei yksimielisyyttä olekaan: eri osapuolet syyttävät toisiaan. Oman kortensa kekoon kantaa Osmo Soininvaara Voiman numerossa 1/2009 julkaistussa haastattelussa.

Soininvaara syyttää tavalliseen, ja samalla vihreille tyypilliseen, tapaansa Sata-komitean valjuista tuloksista ”ay-liikettä” – ikään kuin sillä olisi Suomessa (ja Sata-komiteassa) enemmän valtaa kuin EK:lla. On kuitenkin myönnettävä, että Soininvaara kritisoi yllättäen myös kokoomuslaista politiikkaa, jonka keskeisinä ominaisuuksina sosiaaliturvan saralla hän pitää toimettomuutta ja sisällöttömyyttä.

Soininvaaran peruskritiikki ay-liikettä kohtaan on syytös, jonka mukaan ay-liike haluaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa puolustaessaan säilyttää ”hajuraon” ansiosidonnaisten turvan ja perusturvan (peruspäiväraha, työmarkkinatuki) välillä. Toisin sanoen Soininvaara haluaisi murtaa ansiosidonnaisten etuuksien ja perusturvan nykyisen suhteen, jossa perusturvan korottaminen nostaa myös ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Juuri tämän suhteen säilyttämistä taas SAK piti merkittävänä voittona työmarkkinajärjestöjen esitettyä ehdotuksensa ”sosiaalituposta”. Vaikka Soininvaara ei ole hakoteillä pitäessään perusturvan tasoa olennaisena ongelmana, hän sivuuttaa kevytmielisesti ne todelliset uhat, jotka ovat koskettaneet juuri ansiosidonnaista työttömyysturvaa Sata-komitean työn aikana. Täytyy olla hyvin huonomuistinen, mikäli on unohtanut EK:n ja kokoomuslaisten vaatimukset ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston leikkaamisesta.

Monet ay-liikettä edustavat ovat myös kommentoineet, että porvarien ehdotuksissa ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhentämisestä sekä ansiosidonnaisen ja perusturvan suhteen purkamisesta on kyse pyrkimyksestä vähentää palkansaajapuolen valtaa. Näiden näkemysten mukaan ammattiyhditysjäsenyyteen kannustavien tekijöiden heikentämisen tarkoituksena on siis vähentää ammatillista järjestäytymistä. Myös tämän puolen Soininvaara pitkälti sivuuttaa, eikä näe tällaisessa manööverissä hajoita ja hallitse -tyyppisen työttömien vastakkainasettelun riskiä. Porvarillista ideologiaa tukevasti Soininvaara irrottaa täysin toisistaan ”edunvalvonnan” ja ”järjestöjen edun”.

Soininvaaran väitteet Voima-lehden haastattelussa osoittavat myös valitettavan tosiksi ne Heikki Keson artikkelin argumentit, jotka viittaavat vihreiden asiantuntemattomuuteen erityisesti nykyisen työttömyysturvajärjestelmän suhteen. Soininvaara päästelee lapsuksia tyyliin ”on älytöntä, että opiskelu on kielletty työttömältä” ja ”meillä on on/off-yhteiskunta, joko olet töissä tai et ole töissä, mitään välimuotoa ei ole”.

Tosiasiassa tietenkin työttömällä on työttömyysturvaoikeus sivutoimisen opiskelun aikana (tyypillisesti esim. iltalukio, avoimessa yliopistossa opiskelu ja monet iltaopiskeluun perustuvat ammatillisetkin koulutukset, jotka on suunniteltu toteutettavaksi työn ohessa, ks. Työministeriön ohje), mutta päätoimisen opiskelun aikana ei. Jos tämä on Soininvaaran mukaan ”opiskelun kieltämistä” työttömiltä, niin voi vain kysyä, lukeutuuko Soininvaara itse juuri niihin älyllisesti ”heikkolahjaisiin”, joita hänellä on tapana osoitella.

Vastaavaa olkinukkeargumentoitia on myös puhe ”on/off-yhteiskunnasta”. Kuka tahansa ”heikkolahjainen” osa-aikatyötä tekevä työnhakija (tai vaikkapa työnhakija, jonka yritystoiminta on katsottu sivutoimiseksi) osaisi varmasti kertoa Soininvaaralle, miten tulojen mukaan soviteltu työttömyysetuus toimii, mutta menisikö se perille tälle ex-peruspalveluministerille, joka vuodesta toiseen – jostain kumman syystä – esiintyy sosiaaliturvakysymysten ”asiantuntijana”? Tuskin.

Soininvaaralaisia ja vihreitä viittauksia järjestelmän ”jäykkyyteen” kritisoi jo Keso artikkelissaan, joten ei ole tarpeen käsitellä niitä tässä perinpohjaisesti. Keson sanoin: ”Tekninen, nykyjärjestelmän ’joustamattomuuden’ arvosteluun perustuva argumentointi ei millään tavoin tähtää tai johda pääoman hallitsemien tuotanto- ja valtasuhteiden kriisiyttämiseen vaan päinvastoin uusintaa niitä.”

Kapitalistisen talouden kritiikin sijasta Soininvaara valittaa ”yhteiskunnan” jäykkyydestä:

”Samalla kun yhteiskunta on muuttunut koko ajan tuottavammaksi niin se olettaa, että jokaisen työpanoksen pitää muuttua tuottavammaksi.”

Yhteiskunta olettaa, yhteiskunta vaatii… Siis eivät kapitalistit. Tätä soininvaaralaista tendenssiä vahvistaa lisäksi – Voiman haastattelijoidenkin aiheellisesti kritisoima – puhe ”heikkolahjaisista” ihmisistä, joiden työllistymistä ay-liike ”estää” pitämällä kiinni yleissitovista työehtosopimuksistaan. Jälleen kerraan siis Soininvaaran mielestä tyhmät työläiset eivät ymmärrä omaa parastaan vaan tarvitaan ”viisas porvari” kertomaan työläisille näiden oma etu.

Soininvaara valittaa:

”Tässä tullaan taas palkansaajajärjestöihin, jotka vaativat, että työpaikoilla on vain ihmisiä jotka saavat sataprosenttista palkkaa.”

Tosiasiassa työehtosopimukset säätelevät (palkkauksen osalta) vain minimipalkkoja – joissa lisäksi sallitaan paikkakuntakohtaista vaihtelua (koska Helsingissä hintataso on korkeampi jne.). Kukaan ei estä maksamasta yli minimipalkan (yli sataprosenttista palkkaa). Tämän tilalle Soininvaara tarjoaisi työnantajan mielivaltaa, jatkaen perinteistä linjaansa, joka vastustaa matalapalkkaisten alojen työläisten taistelua perempien palkkojen puolesta:

”Sinänsä ei ole kovin hyvä ajatus nostaa matalimpia palkkoja. Nehän ovat tosiasiassa nousseet, mutta palkkojen mukana on noussut työntekijältä vaadittu vähimmäistehokkuus, jota tuottamattomammasta työstä ei kannattaa maksaa. Tästä seuraa paljon rakenteellista työttömyyttä, kun huono-osainen työvoima on hinnoiteltu ulos.”

Kiinnitetäänpä huomiota vielä Soininvaaran väitteisiin koskien nuoria ja työttömyysturvaoikeutta. Väitteiden kontekstina on nykyinen lainsäädäntö, joka ohjaa vahvasti hakeutumaan ammatilliseen koulutukseen: ammatilla koulutusta vailla oleva nuori (alle 25-vuotias), jonka työssäoloehto ei täyty, menettää työmarkkinatukioikeutensa, jos hän ei riittävästi hae ammatilliseen koulutukseen yhteishaussa (riittävästi tarkoittaa kolmea koulutuspaikkaa, joista yksi voi olla yhteishaun ulkopuolinen). Vastaava sanktio on seurauksena, jos ko. ryhmään kuuluva nuori eroaa ilman pätevää syytä ammatillisesta koulutuksesta tai ilman pätevää syytä eroaa tai kieltäytyy työstä, työvoimakoulutuksesta tai työharjoittelusta. Työttömyysaikainen työmarkkinatukioikeus palautuu, kun nuori suorittaa ammatillisen koulutuksen, täyttää 25 vuotta tai on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä tai ollut työharjoittelussa tai työvoimakoulutuksessa vähintään viisi kuukautta.

Viitaten näihin nuoriin kohdistuviin sanktioihin ja velvoitteisiin Soininvaara toteaa:

”Se on suorastaan pakottamista. Se ei ole kokonaan väärin. Me ajattelemme ehkä liikaa näitä hyväosaisempia ihmisiä, lahjakkaita opiskelijoita. Heidän osaltaan pakottaminen on pelkkää simputtamista. Mutta sellaiset, jotka on suoriutuneet kuus puol keskiarvolla eivätkä ole päässeet tai motivoituneet menemään minnekään peruskoulun jälkeen, niin kyllähän sellainen antelias sosiaaliturva, joka sallii sen jatkuvan bilettämisen, on huono.”

Toisin sanoen Soininvaara ehdottaa, että porvarinuorille ja tuleville porvareille on saatava eri säännöt kuin (tuleville) työväenluokkaisille nuorille. Mitenköhän Soininvaara kirjaisi tämän lainsäädäntöön: pitäisikö yhteishakuvelvoitteesta olla oikeus luistaa, jos esimerkiksi isä on riittävän hyväpalkkaisessa työssä ja esimiesasemassa tai jos isä on luokka-asemaltaan kapitalisti? Soininvaaran visiossa hyväosaisesta perheestä tulevan, siis ”lahjakkaan”, ei tarvitse hakea yhteishaussa työmarkkinatukioikeutensa säilyttämiseksi. Mutta jos olet työläisnuori, niin kyllä täytyy! Nythän laki on sentään sama kaikille luokkataustasta riippumatta. (Lisäksi nykymallissa sanktio ei suinkaan ole automaattinen vaan henkilöllä voi olla pätevä syy olla hakematta kolmeen koulutuspaikkaan: esim. terveydellinen syy, raskaana olo tai selkeästi osoitettava suuntautuneisuus tietylle alalle. Ks.  Työministeriön ohje.) On myös epäselvää, mihin Soininvaara viittaa ”anteliaalla sosiaaliturvalla”, sillä toisaalta hän arvostelee pakottamistoimenpiteitä liiasta ankaruudesta.

Voima-lehden haastattelijoiden kysyessä Soininvaaralta, eivätkö nuoria ohjaavien keinojen vaikutusmahdollisuudet ole rajallisia, Soininvaara vastaa:

”Olen samaa mieltä, että ne keinot eivät tule toimimaan, vaikka ne Ruotsissa ja Tanskassa toimivat. Jos siellä nuori nostaa yli kolme kuukautta työttömyysturvaa, niin hänet ohjataan johonkin toimenpiteeseen automaattisesti. Se toimii, mutta se tulee hirvittävän kalliiksi, koska se piilottaa rakenteellisen työttömyyden niin, että kaikki ovat työssä kunnalla tai ovat muka tekevinään jotakin.”

Jälleen Soininvaara tuo nololla tavalla julki argumentointinsa köyhyyttä: tosiasiassa Suomessakin on vuodesta 2005 saakka ollut voimassa ns. ”yhteiskuntatakuu”, juuri vastaava periaate, josta Soininvaara puhuu Tanskan ja Ruotsin kohdalla. Yhteiskuntatakuu tarkoittaa sitä, että työhallinnon on tarjottava nuorelle toimenpidettä (kuten työharjoittelua tai työvoimakoulutusta) viimeistään 3 kk:n työttömyyden kuluttua.

Soininvaaralainen olkinukkeargumentointi jatkuu tämän ”asiantuntijan” valittaessa työhallinnon keinovalikoiman yksipuolisuutta:

”Suomen keinot ovat tylsiä, koska niitä ei eritellä sen mukaan mikä kullekin sopii, vaan kaikille tarjotaan samaa keinoa kaikkiin ongelmiin.”

Mikäli Soininvaara olisi perehtynyt siihen hallinnonalaan ja lainsäädäntöön, jonka hän olettaa tuntevansa, hän olisi huomannut, että työhallinnolla on tosiasiassa käytössään paljon keinoja monenlaisesta työvoimakoulutuksesta työharjoitteluun, työelämävalmennukseen, työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaan, palkkatuettuun työhön ja työvoiman palvelukeskuksen palveluihin. Tämän pitäisi olla selvää esimerkiksi tutustumalla kaikkiin niihin lainkohtiin, joilla on sanktioitu erilaisista toimenpiteistä kieltäytymistä tai eroamista.

Kautta talouskriisin, jätimme wanhan julkaisualustamme devalvoitumaan ja siirryimme uuteen! Kyllä sen tietää, mitä siitä tulee…

Jatkossa teemme lehteä numeroina. Online-räyhäämistä jatkamme blogissa. Klikkaile sivustoa!

Uusi Megafoni sisältää kokonaisuudessaan myös Tapani Rytöhongan Maammesarjan. Jo wanhoilla sivuilla ensiparahduksensa saanut ”tosiolevainen” tykittää nyt topeliaaniset mällinsä koko komeudessaan päin Suomi-neidon hipiää.

–> Ensimmäiseen numeroon
–> Rytöhongan Maammesarja

[Read more →]

Megafoni 02/09, ”Tutkimus”

Toisessa numerossa esittelemme luokkatutkimusta. Lähestymme aihetta esittelemällä erilaisia lähestymistapoja poliittisemmista sosiologisempiin. Jatkamme myös keskustelua poliittisen organisoitumisen malleista.

Sisällys:

• Pääkirjoitus: Hulluja nuo megafonilaiset!

• Jukka Peltokoski & Joel Kaitila: Luokkakompositio ja opiskelijan nelosrooli

• Richard Gunn: Teesejä luokasta
  

• E.P. Thompson: ”Englannin työväenluokan luomisen” esipuhe
  

• Lauri Lahikainen: Johnson-Forrest -tendenssi ja työläistutkimus

• Lauri Lahikainen & Antti Ronkainen: Campus Commune
  

• Beverly Skeggsin haastattelu: Arvostus ja vastarinta

• Chantal Mouffe: Kritiikki vastahegemonisena interventiona
  

• Gongchao.org: Kiina kriisissä: syy paniikkiin?

• Mikko Jakonen: Uusliberalismin lyhyt elämä
  

• Jukka Peltokoski: Ketä vasemmisto enää kiinnostaa?

• Toimitus: Leninismistä

>> Selaa ingressejä

>> Lataa lehti pdf:nä (1.1 Mt)

Megafoni 01/09, ”Päätös”

”Ensimmäisessä numerossa avaamme keskustelua moninaisuuden/moneuden/multitudon/väen/you name it… käsitteen kritiikistä sekä päätöksenteon tematiikasta. Numero on vastaus liikekenttää vaivaavaan paikoillaan polkevaan keskusteluun ja päämäärättömään puuhasteluun. Toivomme numeromme avaavan taktisen momentin, jota käyttämällä liikkeet voivat harpata kohti määrätietoisempaa organisoitumista.”

Sisällys:

• Pääkirjoitus: Megafonin kolmas tuleminen

• Jukka Peltokoski: Prekaari organisaatio

• Markus Termonen: Päätöksen ja itsevalorisaation ristiriita

• Kalle Seppä: Kuin elefantti posliinitehtaassa

• Joel Kaitila & Jukka Peltokoski: ”Wissensarbeit Macht Frei”

• Jukka Peltokoski: Leninismin aave

• Slavoj Zizek: Leninin perintö

• Antonio Negri: Commonwealthia etsien

• Lauri Lahikainen & Joel Kaitila: Kapitalismin mykät pakot ja suvereniteetti: kommentti Markus Termoselle

 

>> Selaa ingressejä

>> Lataa lehti pdf:nä (2,9 Mt)

 

[Read more →]

”Ensimmäisessä numerossa avaamme keskustelua moninaisuuden/moneuden/multitudon/väen/you name it… käsitteen kritiikistä sekä päätöksenteon tematiikasta. Numero on vastaus liikekenttää vaivaavaan paikoillaan polkevaan keskusteluun ja päämäärättömään puuhasteluun. Toivomme numeromme avaavan taktisen momentin, jota käyttämällä liikkeet voivat harpata kohti määrätietoisempaa organisoitumista.”

Sisällys:

• Pääkirjoitus: Megafonin kolmas tuleminen
• Jukka Peltokoski: Prekaari organisaatio
• Markus Termonen: Päätöksen ja itsevalorisaation ristiriita
• Kalle Seppä: Kuin elefantti posliinitehtaassa
• Joel Kaitila & Jukka Peltokoski: ”Wissensarbeit Macht Frei”
• Jukka Peltokoski: Leninismin aave
• Slavoj Zizek: Leninin perintö
• Antonio Negri: Commonwealthia etsien
• Lauri Lahikainen & Joel Kaitila: Kapitalismin mykät pakot ja suvereniteetti: kommentti Markus Termoselle

>> Lataa lehti pdf:nä (2,9 Mt)

>> Ingressejä voit selata alta

Tervetuloa uudelleensyntyneen lehden pariin!

Vuoden vaihde toi uuden sivuston ja osoitteen. Teknisten uudistusten lisäksi kysymys on sisällöllisistä linjauksista sekä organisatorisesta skarppauksesta. Muutosten hahmottamiseksi on palattava vuoteen 1999, Megafonin perustamisvuoteen…

[Read more →]

Olemme puhuneet prekaarista työvoimasta. Olemme erottaneet näkökulmamme pätkätyökeskustelusta. Olemme kuvailleet prekaarin subjektin kokemia ristiriitoja. Keskustelua prekariaatin organisoitumisesta on sen sijaan ollut vain nimeksi. Prekariaatin organisoituminen olisi kuitenkin merkittävin tapahtuma uusien liikkeiden syklissä sitten 1980-luvun alun vihreän liikkeen synnyn.

Michael Hardt ja Antonio Negri määrittelivät kirjoissaan Empire (2000) ja Multitude (2004) vuosituhannen vaihteen globaalin tilanteen Imperiumin ja moninaisuuden (väen) vastakkainasettelun kautta. Imperiumi merkitsi muotoutumassa olevaa uutta globaalia suvereniteettia ja moninaisuus kansallisvaltiot ylittävää väestöä, jolla on potentiaali tuottaa itsenäisesti, hallita itseään demokraattisesti ja kumota Imperiumin valta. Hardt ja Negri kirjoittivat Empiren ennen vuosituhanteen vaihdetta. Tuolloin globaalin kaupan ”vapautuminen” ja uusien globaalien instituutioiden muotoutuminen vaikuttivat toteutumassa olevilta kehityskuluilta ja tulevaisuus oli avoin.

[Read more →]